Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.10.2018/Pykälä 157

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginhallitus

§ 157

01.10.2018

 

Oikaisuvaatimus kaupunginlakimiehen päätökseen § 3/2018 (vahingonkorvausvaatimus, männyn oksien putoaminen auton päälle)

 

384/03.06.02/2017

 

KH 01.10.2018 § 157

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginlakimies on 5.6.2018 tekemässään päätöksessä § 3/2018 päättänyt, ettei kaupunki korvaa yksityishenkilön omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa tapauksessa, jossa Petran rakennuksen ulkopuolella olevasta männystä on pudonnut oksia vahingonkärsijän auton päälle. Kyseinen viranhaltijapäätös, joka on julkaistu ja lähetetty tiedoksi 11.6.2018, on oheismateriaalina. Päätökseen on liitetty kuntalakiin perustuva muutoksenhakuohje laissa mainittuine määräaikoineen.

 

Vahingonkärsijä on 21.6.2018 toimittanut kaupungille oheismateriaalina olevan kirjelmän, jossa hän on ilmaissut tyytymättömyyttään tehtyyn päätökseen (jaetaan vain KH:n jäsenille). Koska oli epävarmaa, tuliko kirjelmää tulkita oikaisuvaatimukseksi, asiaa tiedusteltiin erikseen vahingonkärsijältä, joka 30.8.2018 vahvisti haluavansa asian kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

Mainitussa viranhaltijapäätöksessä esitetyn lisäksi tuodaan kirjelmässä lausutun vuoksi esiin seuraavaa: Mainittu viranhaltijapäätös ei perustu kaupungin vastuuvakuutukseen ja sen ehtoihin, vaan siihen vakuutusyhtiön näkemykseen, ettei kaupunki ole voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuullinen tapahtuneesta. Viranhaltijapäätöksessä on perusteellisesti selostettu kaupungin vastuuvakuutusyhtiön näkemys asiassa, mihin kaupunginlakimies on yhtynyt.

 

Kaupunginpuutarhurin muistio puun katselmuksesta on toimitettu vahingonkärsijälle 21.12.2017. Vahingonkärsijälle on jo 22.12.2017 ilmoitettu kaupunginlakimiehen alustava näkemys korvausvastuun suhteen, eli, että kaupunki ei olisi asiassa toiminut huolimattomasti. Vakuutusyhtiön kielteinen päätös 4.5.2018 on niin ikään toimitettu vahingonkärsijälle tiedoksi, joka ei hakenut päätöksen muutosta. Näin ollen kaupunginlakimiehen kielteinen päätös ei olisi pitänyt tulla vahingonkärsijälle yllätyksenä.

 

Puu on vahinkotapahtuman jälkeen karsittu mahdollisten uusien vahinkojen syntymisen välttämiseksi. Jälkeen päin tehdyt toimenpiteet eivät kuitenkaan vaikuta kaupungin korvausvastuuseen, joka määräytyy vahinkohetkellä tiedossa olevien tietojen perusteella. Viranhaltijapäätöksessä esiin tuodun mukaisesti kyseinen puu on ollut hyväkuntoinen ja puun oksien katkeaminen on johtunut oksien päälle nopeasti kertyneestä varsin märästä lumikuormasta.

 

Kaupungin, kuten muidenkin kiinteistönomistajien, vastuu perustuu vahingonkorvauslakiin, jonka 2 luvun 1 §:n mukaan korvausvastuun syntyminen vaatii tahallisuutta tai tuottamusta vahingon aiheuttajan puolella. Kaupunki ei siis ole korvausvastuullinen pelkästään siitä syystä, että vahinko on tapahtunut kaupungin alueella.

 

On tietysti erittäin valitettavaa, että vahingonkärsijälle on aiheutunut kyseinen vahinko, mutta koska vahingonkorvauspäätöksessä lausutun mukaisesti kaupungin toiminnassa ei ole ilmennyt tuottamusta, kaupunki ei ole asiassa korvausvastuullinen tai -velvollinen.

 

KJ:

KH päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen eikä korvaa hakijalle aiheutunutta vahinkoa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa