Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2018/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Keskusvaalilautakunta

§ 17

13.12.2018

 

Ilmoituskeskuksen perustaminen kevään 2019 vaaleihin

 

326/00.00.00/2018, 327/00.00.00/2018

 

KVAAL 13.12.2018 § 17

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vaalilain 80 §:n ja OM:n vaaliohjeiden mukaan vaalien alustavan ääntenlaskennan tiedotusta varten keskusvaalilautakunnan on perustettava ilmoituskeskus, jos kunnassa on vähintään kaksi äänestysaluetta.

 

Viime vaaleissa ilmoituskeskus on toiminut Kauniaisten kaupungintalolla. Vaalilautakunnat ovat lähettäneet tarpeelliset tiedot skannattuina sähköpostitse kaupungintalolle. Näin on syytä menetellä edelleen. Keskusvaalilautakunnan lisäksi ilmoituskeskuksessa on perinteisesti toiminut tietoja vaalitietojärjestelmään syöttävä julkaisusihteeri Carola Hedman, IT-suunnittelija Veli-Matti Jokela ja tiedotussihteeri Markus Jahnsson. Heidän lisäksi on syytä nimetä myös mahdollisia varahenkilöitä.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta päättää perustaa ilmoituskeskuksen ja valitsee sen vastuuhenkilöksi keskusvaalilautakunnan sihteerin, vaalitietojärjestelmän vastuuhenkilöiksi tietohallinnon kehittämispäällikkö Markus Lundellin, IT-suunnittelija Veli-Matti Jokelan ja tietohallintoasiantuntija Ville Keskiharjun sekä tietojen syöttöön julkaisusihteeri Carola Hedmanin, toimistosihteeri Mattias Karlssonin ja toimistonhoitaja Karola Nymanin. Tiedotusvälineisiin yhteyksiä hoitaa tiedotussihteeri Markus Jahnsson.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa