Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2016/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 53

20.09.2016

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2015

 

52/02.06.01/2016

 

SOTE 20.09.2016 § 53

 

Lisätiedot

sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkanen, puh. 09 5056 246

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa, joka käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastuslautakunta on saattanut kaupunginvaltuustolle tiedoksi 12.5.2016 hyväksymänsä arviointikertomuksen vuodelta 2015. Kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunginhallitukselta 31.10.2016 mennessä lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta selvitykset arviointikertomuksen johdosta ja kokoaa niistä koko kaupunkia koskevan kaupunginhallituksen lausunnon valtuustolle toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 on liitteenä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kokonaisuudessaan on liitteenä.

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Lautakunta merkitsee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2015 tiedoksi ja antaa omalta osaltaan liitteessä olevan lausunnon kaupunginhallitukselle jatkokäsittelyä varten.

 

Päätös:

 

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa