Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.11.2015/Pykälä 247

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 88

17.11.2015

Kaupunginhallitus

§ 247

23.11.2015

 

Terveysaseman väistötilaratkaisua koskeva tarveselvitys

 

392/10.03.02/2015

 

SOTE 17.11.2015 § 88

 

 

Lisätiedot:

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. 09 5056 260

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Työterveyshuoltoon on vuoden 2015 aikana ollut yhteydessä 20 eri henkilöä terveysaseman sisäilmaongelmiin liittyen. Osalla henkilöistä käyntejä, puheluita ja muita yhteydenottoja on ollut useita vuoden aikana. Sisäilmaan liittyvää oireilua on ollut joka puolella taloa, ainoa poikkeus on fysioterapia, jossa sisäilmaoireilua ei ole koettu olevan.

 

Terveysasemalla käynnistyy sisäilmasta johtuva remontti tammikuussa 2016. Väistötilat järjestyvät pääasiassa Villa Bredan tiloista, jotka tyhjenevät tammikuun alussa. Suun terveydenhuolto sekä tietyt toiminnot terveysaseman kiinteistössä eivät kuitenkaan mahdu Villa Bredan tiloihin. Tällaisia ovat perheneuvola, mielenterveystiimi sekä kotihoidon kolme tiimiä. Yhteensä noin 30 henkilöä. Tämän lisäksi tarvitaan työtiloja toimisto- ja esimiestehtävissä toimiville henkilöille.

 

Eri tiloja on kartoitettu syksyn 2015 aikana runsaasti, mikä käy ilmi liitteenä 1 olevasta tilaselvityksestä. Villa Bredaa lukuun ottamatta mitään kartoitetuista tiloista ei ole kuitenkaan voitu pitää tarkoituksenmukaisina kyseessä olevaan toimintaan. Marraskuussa on saatu tarjous kauppakeskus Granissa sijaitsevista entisistä Danske Bankin tiloista. Tilat voitaisiin alustavasti vuokrata suhteellisen lyhyeksi ajaksi ja ne soveltuisivat perheneuvolan, mielenterveystiimin ja kotihoidon tiimien käyttöön tai mahdollisesti myös terveydenhoitajien vastaanottotoiminnan järjestämiseen. Tilan koko on noin 200 m2 ja saadun tarjouksen mukainen hinta noin 30 euroa/m2, eli yhteensä noin 6 000 euroa kuukaudessa. Tilojen arvioitu käyttöaika on noin kuusi kuukautta. Tilojen etuna olisi myös se, että ne pystyttäisiin ottamaan käyttöön jo ennen vuodenvaihdetta, jolloin akuuteimmin oireilevat henkilöt voitaisiin siirtää mahdollisimman nopeasti turvallisiin työolosuhteisiin.

 

Suun terveydenhuollolle ei ole kartoituksen aikana löytynyt soveltuvia, tai pienin kustannuksin sopiviksi muokattavissa olevia tiloja. Suun terveydenhuollon laitteistolla on erityisvaatimuksia muiden vastaanottotoimintaan liittyvien seikkojen lisäksi. Mahdollisena ratkaisuna on tutkittu konttiratkaisua, jollaisia on ollut käytössä muissa kunnissa. Konttiratkaisun suuntaa-antava kustannusarvio on vuokran osalta noin 3 000 euroa kuukaudessa sekä perustamiskuluja noin 30 000 euroa.

Lautakunta on 25.8.2015 § 62 hyväksynyt lisäksi erillisen sosiaalitoimiston tiloja koskevan tarveselvityksen. Kyseinen tilatarve on edellä esitetyn lisäksi edelleen ajankohtainen.

 

Liite 1: Selvitys väistötiloista

Liite 2: Tarveselvitys

 

Sosiaali- ja terveysjohtaja:

Lautakunta päättää esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että terveysaseman remontin väistötilaratkaisu toteutetaan liitteenä olevan tarveselvityksen mukaisesti Villa Bredan tiloja hyödyntämällä sekä vuokraamalla kauppakeskuksen tila sekä suun terveydenhuollolle konttiratkaisu.

Tilojen yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 9 000 euroa kuukaudessa väistön ajalta sekä myöhemmin tarkentuvat perustamiseen ja kalustamiseen liittyvät kustannukset.

Päätös:

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tämä asia jaettiin kokouksessa pöydälle.

KH 23.11.2015 § 247

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen jälkeen väistötilaratkaisun työstäminen on jatkunut. Terveysaseman toiminnot on mahdollista sijoittaa pääasiassa Villa Bredan tiloihin (liite). Suun terveydenhuollon ja välinehuollon osalta selvitetään vielä erillisratkaisua, joka voi olla esim. vuokrattava tilaelementti tai lähialueella sijaitseva vapaa hammashoitotila, mikäli sellainen on saatavilla. Kotihoidon tilat järjestyvät kaupungin omistaman kiinteistökannan puitteissa, ensisijaisesti Saharan huoltorakennuksen väistötiloissa.

 

Oheismateriaalina jaetaan yhteensovitetut projektiaikataulut terveysaseman väistöstä ja korjaustöistä sekä Villa Breda -hankkeen käynnistämisen valmistelusta.

 

KJ:

KH hyväksyy terveysaseman väistötilojen kokonaisratkaisun esitetyn mukaisesti.

..........

 

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

 

KH hyväksyy terveyskeskuksen toimintojen välttämättömien väistötilojen ratkaisut siten, että pääosa toiminnoista sijoitetaan Villa Bredaan liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti. Suun terveydenhuollon osalta vuokrataan tilaelementti, ellei vaihtoehtoisia hammashuollolle varusteltuja tiloja löydy riittävän lähellä Kauniaista. Kotihoidon tilat järjestyvät kaupungin omistaman kiinteistökannan puitteissa, ensisijaisesti Saharan huoltorakennuksen väistötiloissa. Muut sosiaali- ja terveystoimen tilatarpeet selvitetään kaupungin hallinnassa olevien tilojen puitteissa.

 

Päätös:

KH päätti asiasta muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa