RSS-linkki
Kokousasiat:http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuusto |
§ 2 |
12.03.2018 |
Käsittelemättä olevat valtuustoaloitteet vuodelta 2017
67/00.02.00/2017, 925/05.00/2014, 61/06.00.00/2017, 65/12.03.03/2017, 90/06.07.00/2017, 91/10.03.01/2017, 107/02.06.00/2017, 267/10.03.01/2017, 296/10.03.01/2017, 335/02.05.00/2017, 340/12.05.00/2016
KV 12.03.2018 § 2
Lisätiedot:
kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kaupungin hallintosäännön 103 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään valmisteltavaksi. Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo niistä valtuustoaloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Vuonna 2017 on jätetty yhteensä 18 valtuustoaloitetta, joista KV on todennut loppuun käsitellyiksi seuraavat aloitteet (käsittelypvm ja § suluissa):
- |
Valt. Tupamäen ym. aloite Ersintien parantamisesta (KV 24.4.2017 § 26).
|
- |
Valt. Ala-Reinikan ym. aloite Kavallintien turvallisuuden lisäämisestä (KV 22.5.2017 § 38).
|
- |
Valt. Ant-Wuorisen ym. aloite liikenneympyröiden rakentamisesta Kauniaisten keskustaan (KV 22.5.2017 § 39).
|
- |
Valt. Stenbergin ym. aloite perhevalmennuskurssien järjestämisestä kielellisesti tasa-arvoisella ja yhdenvertaisella tavalla (KV 22.5.2017 § 40).
|
- |
Valt. Ala-Reinikan ym. aloite penkkien lisäämisestä välille Kerankuja Keran asema (KV 22.5.2017 § 41).
|
- |
Valt. Bergin ym. aloite hidasteiden asentamisesta Kylpyläntielle (KV 12.6.2017 § 67).
|
- |
Valt. Hammarbergin ym. aloite Villa Ekebon pohjoispuolella sijaitsevan leikkipuiston säilyttämisestä (KV 11.9.2017 § 72).
|
- |
Valt. Tupamäen ym. aloite Thurmaninaukiolla sijaitsevan pysäköintihallin varauloskäynnin siirtämisestä pois torin keskeltä (KV 11.9.2017 § 79).
|
- |
Valt. Ala-Reinikan ym. aloite bussiliikenne 51:n palauttamisesta linjalla Kuuriniitty-Kauniaisten keskusta-Kasavuori-Kauniaisten keskusta-Karakallio-Leppävaara (KV 11.12.2017 § 103)
|
- |
Valt. Ala-Reinikan ym. aloite Kauniaisten sisäisen bussiliikenteen kehittämisestä (KV 11.12.2017 § 103). |
Seuraavassa selostetaan niitä valtuustoaloitteita, jotka ovat edelleen valmisteltavana. Näiden joukossa on myös kaksi vuosina 2014-2016 jätettyä aloitetta. Aloitteet ovat esityslistan oheismateriaalina.
1. |
Valt. Ala-Reinikan ym. 13.10.2014 aloite sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta ulkopuolisen toimijan kanssa
Valt. Ala-Reinikan ja 13.2.2017 jätetyn vastaavan sisältöisen valtuustoaloitteen johdosta kaupunki oli alkuvuodesta 2017 päättänyt selvityttää terveyspalveluiden ulkoistamis- ja yhtiöittämisvaihtoehtoja ulkopuolisen asiantuntijakonsultin toimesta. Samalla tehtävään valittu Inspira Oy laati selvityksen Villa Bredan kiinteistöomaisuus-järjestelystä ja sen toteuttamisesta sekä arvioi kaupungin ruokapalvelujen toimintaedellytyksiä sote-palvelujen tuotannon eri toimintamallivaihtoehdoissa ja kaupungin ruokapalvelujen edellytyksiä tarjota palveluita maakunnan Kauniaisissa sijaitseville yksiköille sote-uudistuksen jälkeen.
Selvityksessä esiin tulleita terveyspalveluiden tuotantovaihtoehtoja selostettiin valtuutetuille (toimikautensa päättäville ja 1.6. aloittaville) toukokuussa 2017 pidetyssä sote-aiheisessa iltakoulussa.
Kaupunginvaltuusto antoi 11.12.2017 § 96 lausuntonsa valinnanvapauslain luonnoksesta (19.10.2017) ja Sipilän hallituksen on tarkoitus antaa eduskunnalle uusi esitys valinnanvapauslaiksi maaliskuussa 2018. Aloitteen käsittely sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta ulkopuolisen toimijan toimesta ei ole edennyt sote-uudistukseen liittyvän lainsäädäntövalmistelun keskeneräisyyden johdosta.
|
2. |
Valt. Wahlstedtin ym. 17.10.2016 aloite harrastustakuusta jokaiselle lapselle
Nuorisovaliokunta käsitteli aloitetta 14.2.2018 § 6 ja se saatetaan KH:n käsiteltäväksi 5.3. kokoukseen tavoitteena saattaa edelleen ns. lisäasiana tähän 12.3. pidettävään valtuuston kokoukseen.
|
3. |
Valt. Tupamäen ym. 13.2.2017 aloite terveyspalveluiden ulkoistamisesta
Tämän aloitteen kohdalla viitataan valt. Ala-Reinikan edellä aloitteen nro 1 kohdalla jättämään vastaavan sisältöiseen aloitteeseen annettuun vastaukseen, aloitteen tämän hetkisestä valmistelutilanteesta.
|
4. |
Valt. Ala-Reinikan 13.2.2017 aloite pronssilaatoista kaupungin kiinteistöihin
Kulttuurivaliokunta on käsitellyt aloitetta 31.8.2017 todeten, ettei aloitteessa esitettyä pronssilaattojen kiinnittämistä kaupungin merkki-/arvorakennuksiin ole mahdollista toteuttaa ilman lisäresursointia. KH:n käsittelyssä (2.10.2017 § 214) todettiin syyskuun alussa jätetyn toisen hieman vastaavan sisältöisen valtuustoaloitteen, joka koskee kaupungin opastekylttien lisäämistä sekä kaupungin profilointia ja markkinointia (ks. alla valtuustoaloite nro 8). Näin ollen KH päätti, että em. aloitteen valmistelun yhteydessä tulee vielä tarkastella valt. Ala-Reinikan valtuustoaloitteessa esitetyn kaltaista kaupungin kiinteistöjen merkitsemistä ja pohtia kaupungin näkyvyyttä laajemminkin molempien valtuustoaloitteiden näkökulmasta.
|
5. |
Valt. Miettisen ym. 13.3.2017 aloite maksuttomista liukuesteistä jalkineisiin yli 65 -vuotiaille
Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli aloitetta 13.2.2018 § 13 ja se saatetaan KH:n käsiteltäväksi 5.3. kokoukseen tavoitteena saattaa edelleen ns. lisäasiana tähän 12.3. pidettävään valtuuston kokoukseen.
|
6. |
Valt. Pesosen ja Sederholmin ym. 13.3.2017 aloite Kauniaisten erityispiirteet huomioivasta säännöstöstä ja vaihteluväleistä asuinkiinteistöjen pysäköintipaikkojen mitoitukseen
Aloite on valmisteltavana maankäyttöyksikössä ja saatetaan yhdyskuntavaliokunnan käsittelyyn vuoden 2018 aikana. Maankäyttöyksikkö on muun muassa kartoittanut pysäköintinormeja sekä verrannut niitä muutamien muiden kuntien vastaaviin normeihin. Lisäksi on tutkittu autojen määriä Kauniaisissa sekä Espoo-Kauniaisten liikkumistottumuksia.
|
7. |
Valt. Fellmanin ym. 27.3.2017 aloite verkkolaskuvaihtoehdon lisäämisestä kaupungin laskutukseen
Kauniaisten kaupunki otti e- ja verkkolaskun käyttöön jo useita vuosia sitten, kun kansallinen suoraveloitus loppui vuoden 2014 alussa. Ensin korvattiin vanhat suoraveloitukset e-laskulla (=verkkolaskulla). Sittemmin palvelua on laajennettu. Tällä hetkellä kaupunki tarjoaa verkkolaskua lähes kaikissa laskulajeissa. Terveyskeskuslaskuissa on kokeiluvaihe vielä menossa. Tämä tarkoittaa, että teknisesti e-lasku toimii ja osalle menee jo e-lasku, mutta ennen palvelun laajentamista halutaan vielä varmistua, että se toimii moitteettomasti. Hammashuollon laskutuksessa palvelua valmistellaan parhaillaan ja tämän kevään aikana on tarkoitus saada e-lasku, eli verkkolasku toimimaan myös siellä. Tämän jälkeen e- ja verkkolasku on saatavilla kaupungin kaikissa laskulajeissa.
|
8. |
Valt. Eväsojan ja Stoltin ym. 11.9.2017 aloite kaupungin profiloinnista ja markkinoinnista
Aloite on valmisteltavana kaupunginkansliavetoisessa poikkihallinnollisessa työryhmässä. Työryhmä on muun muassa käynyt aloitteen tekijöiden kanssa kävelykierroksella keskustassa, jolloin on arvioitu keskustan kyltitystä ja visuaalista ilmettä sekä parannusehdotuksia. Aloite saatetaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi keväällä 2018. Valmistelussa huomioidaan myös edellä mainittu aloite nro 4.
|
9. |
Valt. Saarelan ym. 9.10.2017 aloite yhteisestä anniskelu-/ruokailualueesta Keskustan torialueelle alueen ravintoloille
Yhdyskuntavaliokunta käsitteli aloitetta 13.2.2018 § 19 ja se saatetaan KH:n käsiteltäväksi 5.3. kokoukseen tavoitteena saattaa edelleen ns. lisäasiana tähän 12.3. pidettävään valtuuston kokoukseen.
|
10. |
Valt. Jääskeläisen ym. 13.11.2017 aloite varhaiskasvatusmaksujen poistamisesta
Aloite on valmisteltavana sivistystoimessa ja saatetaan opetus- ja varhaiskasvatusvaliokuntien käsittelyyn helmi-maaliskuussa. |
KH:
KV päättää merkitä tiedoksi aloitteiden johdosta annetut selostukset ja toimenpiteet sekä tämän hetkisen valmisteluvaiheen ja toteaa valt. Fellmanin ym. 27.3.2017 jättämän aloitteen verkkolaskuvaihtoehdon lisäämisestä kaupungin laskutukseen loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |