Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginvaltuusto

§ 3

12.03.2018

 

Valtuuston toimivaltaan kuuluvat kuntalaisaloitteet 2017

 

4/00.02.00/2017, 50/10.03.01/2017, 162/10.03.01/2017, 187/12.04.02/2017

 

KV 12.03.2018 § 3

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Vuonna 2017 jätettiin yhteensä 12 kuntalaisaloitetta, joista kolme kuuluvat ns. valtuuston toimivaltaan. Yhtä lukuun ottamatta muut vuonna 2017 jätetyt kuntalaisaloitteet kuuluvat yhdyskuntavaliokunnan toimivaltaan ja koskevat lähinnä liikennejärjestelyjä, eli pysäköintiä ja hidasteiden rakentamista. Liikuntavaliokuntaan kuuluvassa aloitteessa esitettiin pujottelumäen kuntoiluportaiden valaisemista hämärä- tai liikekytkimellä varustetuilla valaisimilla.

 

Kuntalaisaloitteet ovat nähtävillä kaupungin kotisivuilla http://www.kauniainen.fi/kaupunki_ja_paatoksenteko/osallistu_ja_vaikuta/tee_kuntalaisaloite/jatetyt_kuntalaisaloitteet.

 

Seuraavassa valtuuston toimivaltaan kuuluvat aloitteet (oheismateriaalina) ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet:

 

1.

Keskustan pysäköintiongelmia ja maanalaisen pysäköintihallin rakentamista koskevassa aloitteessa esitetään, että kaupungintalon ja Kauniaistentien välisen alueen alle toteutettaisiin pysäköintihalli, josta rakennettaisiin maanalainen yhteys kauppakeskukseen. Hankkeella helpotettaisiin keskustan pysäköintiongelmia. Lisäksi aloitteessa kannatetaan kaupungintalon alueen kaavoituksen linjausta, jossa em. alue jätetään rakentamisen ulkopuolelle.

 

Aloitteen taustalla on kaupunginhallituksen päätös 15.6.2016 (§ 119) käynnistää kaupungintalon alueen asemakaavoitus alueesta järjestetyn arkkitehtikilpailun palkintoehdotusten pohjalta.

 

Valtuusto merkitsi 13.2.2017 (§ 7) kuntalaisaloitteen tiedoksi todeten samalla, että nykyisen keskustan pysäköintiongelmat liittyvät alueen keskeneräisyyteen ja tulevat paranemaan, kun keskustan viimeiset kohteet sekä yleiset alueet valmistuvat. Lisäksi aloitteen vastauksessa todettiin, että asemakaavan muutos syntyy maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin tuloksena, jolloin ratkeaa myös kaavan lopullinen sisältö ja muoto. Kaavaprosessin edetessä määritellään kuntalaisaloitteessa ja kaupunginhallituksen päätöksessä mainittu nykyisen kaupungintalon eduspuiston laajuus sekä vireillä olevan kaavahankkeen pysäköintiratkaisut. Nykyisen keskustan järjestelyt ovat ratkaistu aikanaan ko. alueen asemakaavoituksessa, eikä niitä käsitellä kaupungintalon alueen kaavoituksessa.

 

2.

Aloitteessa esitetään asfalttipintaisen pumptrack-radan rakentamista Thurmannin puistoon. Pumptrack-rata tulisi ehdotuksen mukaan sijoittaa joko skeittiparkin ja leikkipuiston väliselle hiekkakentälle tai puiston eteläpäädyn vapaalle nurmialueelle. Hanketta perustellaan omaehtoisen liikkumisen lisäämisellä mielekkäällä, kehittävällä ja turvallisella liikuntapaikalla.

 

KH on 12.2.2018 hyväksynyt liikuntavaliokunnan 29.11.2017 (§ 52) aloitteen johdosta antaman seuraavan vastauksen:

 

"Hanke sinällään on hyvä ja kannustettava. Liikuntapalvelut, nuorisopalvelut sekä kaupunginpuutarhuri ovat yhteistyössä useaan otteeseen, yrittäneet löytää pumptrack-radalle soveltuvaa paikkaa Kauniaisissa ottaen huomioon lajin erityispiirteet nimenomaan matalan kynnyksen liikuntapaikkana joka soveltuu kaiken ikäisille.

 

Todettakoon, että yleisellä tasolla liikuntapaikkoina toimivat alueet vaativat perustamisvaiheessa melko suuria toimenpiteitä sekä päivittäistä ylläpitoa täyttääkseen EU:n vaatimat turvallisuusnormit. Kaikkiin liikuntapaikkoihin sovelletaan Kuluttajaturvallisuuslakia (920/2011), valtioneuvoston asetusta kulutustavaroista ja kuluttajapalveluista annettavista tiedoista (613/2004) sekä valtioneuvoston asetusta eräitä kuluttajapalveluja koskevasta turvallisuusasiakirjasta (1110/2011), lisäksi TUKES (Turvatekniikan keskus) ohjeistaa ja määrittelee liikuntapaikkoihin liittyviä turvallisuusstandardeja.

 

Tällä hetkellä, TUKES ei ole hyväksynyt pumptrack-ratoihin liittyviä turvallisuusstandardeja. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman turvallisuuteen liittyviä standardeja mahdollisissa onnettomuustilanteissa ei pystytä varmuudella osoittamaan vastuujako mahdollisen suunnittelijan, rakennuttajan, alueen hallinnoijan tai käyttäjän välissä. Kaupunki ei myöskään rakennuttajan ja alueen hallinnoijan roolissa pysty irtisanoutumaan vastuukysymyksistä ts. käyttäjän "omalla vastuulla" toimiminen ei ole vaihtoehto olemassa olevaan lainsäädäntöön viitaten.

 

Asiaa tulisi näin ollen tarkastaa uudestaan siinä vaiheessa, kun TUKES hyväksyy pumptrack-ratoihin liittyviä turvallisuusstandardeja ja osaa ohjeistaa liikuntapaikkarakentamiseen liittyviä yksityiskohtia.

 

Todettakoon myös, että liikuntapalvelut selvittää parasta aikaa matalan kynnyksen liikuntapaikan rakentamista skeittiparkin ja leikkipuiston väliselle, olemassa olevalle hiekkakentälle joka osaltaan palvelisi käyttäjiä laajasti. Alue on alun perin suunniteltu pikkukentäksi, mutta jäi resurssien puutteen takia valmistelematta."

 

3.

Aloite koskee kaupungintalokorttelin asemakaavan muutoksen laatimista siten, että Junghansinkujan eteläpuolella oleva alue säilytettäisiin rakentamattomana. Kuntalaisaloitteen allekirjoittajina oli yli 2 % kunnan äänioikeutetuista asukkaita ja asia saatettiin valtuuston käsiteltäväksi kuntalain 23 §:n mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa sen vireille tulosta.

 

Valtuusto on 11.9.2017 (§ 77) merkinnyt kuntalaisaloitteen ja siihen annetun vastauksen tiedoksi todeten samalla, että asemakaavan sisältö ja lopullinen muoto syntyvät suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin tuloksena, jolloin asemakaavoitukseen liittyville erillisille päätöksille ei ole tarvetta. Kuntalaisaloite sekä muu asemakaavaprosessissa annettu palaute liitetään osaksi kaavaluonnoksesta annettavaan palautteeseen ja otetaan suunnittelussa huomioon mahdollisuuksien mukaan sekä tarkoituksenmukaisuusharkintaa käyttäen. (Linkki KV:n päätökseen: http://www2.kauniainen.fi/dynasty/fin/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20172542-9.)

 

Todettakoon tässä vaiheessa myös, että kaavoitustyö on edennyt siten, että asemakaavan muutosluonnos on nähtävänä MRA 30 §:n mukaisesti 11.1.-28.2.2018 kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla. Kaavaluonnoksesta annettavat mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa yhdyskuntavaliokunnalle viimeistään 28.2.2018.

 

Vallitsevan käytännön mukaan aloitteen tekijöille on vastattu aloitteiden käsittelyvaiheista ao. toimielinten toimesta.

 

KH:

KV merkitsee tiedokseen sen toimivaltaan kuuluvat vuonna 2017 jätetyt kuntalaisaloitteet ja aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet sekä toteaa aloitteet loppuun käsitellyiksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa