Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikuntalautakunta
Pöytäkirja 16.05.2017/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liikuntalautakunta

§ 24

16.05.2017

 

Liikuntalautakunnan avustukset 2017 ja vuoden 2016 tilitykset

 

54/02.05.01/2017, 66/02.05.01/2016

 

LIIKL 16.05.2017 § 24

 

Lisätiedot:

kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Anders Lindholm-Ahlefelt,

puh. 050 366 4251 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä (KV17.09.2012§48) on säädetty liikuntalautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvaksi päättää toiminta-avustusten ja muiden avustusten myöntämisestä ja valvoa niiden käyttöä.

 

Liikuntalautakunta on päättänyt kokouksessaan 25.11.2014 § 49 liikuntatoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteista (Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustusten yleiset myöntämisperiaatteet 2015) alkaen 1.1.2015. Lautakunnan hyväksymien myöntämisperusteiden mukaan avustukset jaetaan toiminta-avustuksiin, kohdeavustuksiin ja henkilökohtaiseen urheilija-apurahaan.

 

Hakemuksen on liitteineen saavuttava kaupungin ilmoittamassa määräajassa kaupungin kirjaamoon. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Liikunta-avustusten kuulutusilmoitus ilmestyi Kaunis Grani lehdessä ja löytyy myös liikuntapalveluiden kotisivuilla: www.kauniainen.fi. Avustukset olivat haettavissa 10.4.2017 klo 15.45 mennessä.

 

Lautakunnan talousarviossa on vuosittain varattu paikallisille liikuntayhdistyksille jaettavaksi talousarviokäsittelyn yhteydessä päätetty määräraha. Vuoden 2017 talousarviossa on varattuna yhteensä 87 400 € liikunta-avustuksiin.

 

Määräaikaan mennessä on haettu toiminta-avustusta yht. 143 640 €, kohdeavustusta yht. 29 171 € ja henkilökohtaista urheilija-apurahaa yht. 4 500 €. Haetut avustusmäärät ovat yht. 177 311 €.

 

Liikuntapalvelut on laatinut ehdotuksen avustusten jakamiseksi noudattaen voimassaolevia jakoperusteita ja liikuntalautakunnan tavoitteita.

 

Yhteenveto liikunta-avustuksia hakeneista yhdistyksistä ja haetuista avustuksista jaetaan oheismateriaalina lautakunnan jäsenille.

 

Toiminta-avustusta hakivat seuraavat yhteisöt:

 

 

Espoon reumayhdistys ry

 

FC Grani Airbags rf.

 

Gallträsk Segelsällskap rf.

 

Grani Karate ry. (hakemus saapunut myöhässä)

 

Grani tennis ry.

 

Grankulla IFK representationsfotboll rf.

 

GrIFK Alpine rf.

 

GrIFK Fotboll rf.

 

GrIFK Handboll rf.

 

GrIFK Salibandy ry

 

GrIFK Ishockey rf.

 

Kauniaislaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät

 

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf.

 

Kauniaisten Taitoluisteluklubi ry

 

OK 77 rf.

 

Simmis Grani r.f.

 

Kohdeavustusta hakivat seuraavat yhteisöt:

 

 

Espoo 1 Sporttiklubi

 

Gallträsk Segelsällskap rf.

 

Grani tennis ry

 

Grankulla svenska pensionärer rf.

 

GrIFK Alpine rf. (kaksi hakemusta)

 

GrIFK Ishockey rf.

 

GrIFK Ishockey rf. 06

 

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf.

 

OK 77 r.f.

 

Urheilija-apurahaa voidaan myöntää kaupunginvaltuuston vahvistamista varoista Kauniaisissa pysyvästi asuvalle tai jatkuvasti toimivalle pääsääntöisesti nuorelle (alle 29-vuotiaalle) urheilijalle ja valmentajalle. Apurahan jaossa otetaan huomioon hakijoiden urheilulliset ansiot ja urheilullinen lahjakkuus. Määräaikaan mennessä urheilija-apurahaa haki (3) kolme hakijaa (yksi hakemus saapui myöhässä), yhteensä 4 500 €.

 

Liikuntapalvelut ehdottaa kohdentavan kuluvan vuoden talousarviossa varatun määrärahan seuraavasti:

 

Toiminta-avustukset

76 850 €

Kohdeavustukset

10 250 €

Urheilija-apuraha

 

300 €

 

Yhteensä:

87 400 €

 

Liikuntalautakunnan vuoden 2016 talousarviossa oli varattuna yhteensä 95 000 € liikunta-avustuksiin yhteisöille ja liikuntalautakunta päätti jakaa vuonna 2016 liikunta-avustuksia kauniaislaisille liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille yhteensä 93 000 €. Liikuntatoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteiden mukaan seuran tulee toimittaa tilityksen edellisen vuoden toiminnasta. Tilityksiä ovat toimittaneet seuraavat tahot:

 

 

FC Grani Airbags rf.

 

Gallträsk Segelsällskap rf.

 

Grani Tennis ry

 

Grankulla IFK representationsfotboll rf.

 

GrIFK Fotboll rf.

 

GrIFK Handboll rf.

 

GrIFK Salibandy

 

GrIFK Ishockey r.f.

 

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf

 

OK 77 r.f.

 

Simmis Grani r.f.

 

Kauniaislaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät

 

Sivistystoimenjohtaja:

Liikuntalautakunta päättää hyväksyä vuoden 2016 toimitetut tilitykset kauniaislaisille liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja jakaa vuonna 2017 liikunta-avustuksia (toiminta- ja kohdeavustuksia) kauniaislaisille liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille yhteensä 87 100 € seuraavasti:

 

Toiminta-avustus (76 850 €):

 

Espoon reumayhdistys ry

250 €

FC Grani Airbags rf.

1 500 €

Gallträsk Segelsällskap rf.

2 000 €

Grani tennis ry.

10 000 €

Grankulla IFK representationsfotboll rf.

1 000 €

GrIFK Alpine rf.

7 500 €

GrIFK Fotboll rf.

10 000 €

GrIFK Handboll rf.

10 000 €

GrIFK Salibandy ry

10 000 €

GrIFK Ishockey rf.

10 000 €

Kauniaislaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät

1 500 €

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf.

900 €

Kauniaisten Taitoluisteluklubi ry

6 000 €

OK 77 rf.

1 200 €

Simmis Grani r.f.

5 000 €

 

Kohdeavustus (10 250 €):

 

Espoo 1 Sporttiklubi

400 €

Gallträsk Segelsällskap rf.

2 800 €

Grani tennis ry

550 €

Grankulla svenska pensionärer rf.

500 €

GrIFK Alpine rf.

(Valmentajien ja hiihdonopettajien koulutukseen)

1 000 €

GrIFK Ishockey rf.

1 500 €

GrIFK Ishockey rf. 06

1 500 €

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf.

500 €

OK 77 r.f.

1 500 €

 

Liikuntalautakunta päättää jakaa vuoden 2017 henkilökohtaisen urheilija-apurahan seuraavasti:

 

Mikko Pesso

300 €

------------------------------------------

 

 

Catharina Gylling-Bärlund ja Virva Wahlstedt jääväsivät itsensä ja poistuivat huoneesta käsittelyn ajaksi.

 

 

 

Puheenjohtaja Hallbäck ehdotti jäsen Ihamuotilan kannattamana että GrIFK Ishockey rf. 06-ryhmälle ei makseta 1 500 e kohdeavustusta.

 

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Puheenjohtaja Hallbäck ehdotti jäsen Ihamuotilan kannattamana että Kauniaislaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät-ryhmälle maksetaan

 

3 000 e toimintaavustusta. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös:

 

Liikuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen vuoden 2016 toimitetut tilitykset kauniaislaisille liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja päätti jakaa vuonna 2017 liikunta-avustuksia (toiminta- ja kohdeavustuksia) kauniaislaisille liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille yhteensä 87 100 € seuraavasti:

 

 

Toiminta-avustus (76 850 €):

 

 

Espoon reumayhdistys ry 250 €

 

FC Grani Airbags rf. 1 500 €

 

Gallträsk Segelsällskap rf. 2 000 €

 

Grani tennis ry. 10 000 €

 

Grankulla IFK representationsfotboll rf. 1 000 €

 

GrIFK Alpine rf. 7 500 €

 

GrIFK Fotboll rf. 10 000 €

 

GrIFK Handboll rf. 10 000 €

 

GrIFK Salibandy ry 10 000 €

 

GrIFK Ishockey rf. 10 000 €

 

 

Kauniaislaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät 3 000 €

 

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf. 900 €

 

Kauniaisten Taitoluisteluklubi ry 6 000 €

 

OK 77 rf. 1 200 €

 

Simmis Grani r.f. 5 000 €

 

 

Kohdeavustus (10 250 €):

 

 

Espoo 1 Sporttiklubi 400 €

 

Gallträsk Segelsällskap rf. 2 800 €

 

Grani tennis ry 550 €

 

Grankulla svenska pensionärer rf. 500 €

 

GrIFK Alpine rf.

 

(Valmentajien ja hiihdonopettajien koulutukseen) 1 000 €

 

GrIFK Ishockey rf. 1 500 €

 

Kauniaisten ratsastajat - Grankulla ryttare rf. 500 €

 

OK 77 r.f. 1 500 €

 

 

Liikuntalautakunta päätti jakaa vuoden 2017 henkilökohtaisen urheilija-apurahan seuraavasti:

 

 

Mikko Pesso 300 €

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa