RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaliokunta
Pöytäkirja 24.09.2020/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaliokunta |
§ 22 |
24.09.2020 |
Lausunto tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2019
39/02.06.01/2020
NUORV 24.09.2020 § 22
Lisätiedot:
sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 050 566 8800
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastusvaliokunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Tarkastusvaliokunta hyväksyi ja allekirjoitti arviointikertomuksensa vuodelta 2019 18.5.2020 (§ 35) ja saattoi sen kaupunginvaltuuston tiedoksi 15.6.2020 (§ 25).
Valiokunnilta pyydetään antamaan vastauksia tarkastusvaliokunnan kysymyksiin. Kaupunginhallitus kokoaa sen jälkeen koko kaupungin toimintaa koskevan lausunnon vuoden 2020 loppuun mennessä. Tarkastusvaliokunnan hyväksymä arviointikertomus vuodelta 2019 on liitteenä.
Vastineet
Tarkastusvaliokunta on käsitellyt kertomuksessaan (s. 3) myös edellisen vuoden (2018) kertomuksen sekä valiokuntien ja kaupunginhallituksen vastineet siitä:
- |
Tarkastusvaliokunta suosittelee edelleen kehittämään vuosikohtaisten tavoitteiden ja mittareiden asettamista siten, että ne kuvaavat enemmän vaikutuksia kaupunkilaisille. Suositeltavia mitattavia kohteita ovat esimerkiksi: palveluiden saatavuus ja vaikuttavuus, suoritteiden lukumäärä ja resurssien määrä. Tähän voidaan todeta, että tämä on tärkeä kehittämistyö ja pyrkimyksenä on jatkuvasti tehdä parannuksia talousarviotyöhön, sekä strategiaosioon että tulosalueiden avainlukuihin. Tämän lisäksi valiokunnat käsittelevät oman tulosalueen muita arviointituloksia. |
Vuoden 2019 osalta tarkastusvaliokunta toteaa (s. 5-6), että osa strategisista tavoitteista on toteutunut vain osittain. Sivistystoimessa tämä koskee liikkumisohjelmaa, joka on hyväksytty vasta vuoden 2020 puolella, ja kulttuuriohjelmaa, jota laaditaan syksyn 2020 aikana. Tarkastusvaliokunnan mukaan myös tavoite nuorisotyöttömyydestä toteutuu vain osittain. Strategiassa tavoite oli 0 % nuorisotyöttömyys. Tätä ei saavutettu, mutta on huomautettava, että alle 25-vuotiaiden työttömyys oli ennätyksellisen alhainen (5 henkilöä), eli käytännössä voimme puhua nollatyöttömyydestä nuorten osalta vuoden 2019 lopussa. Nolla prosenttia on tavoite, jota ei käytännössä koskaan saavuteta, koska aina on henkilöitä, jotka ovat väliaikaisesti ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Valitettavasti vuoden 2020 aikana työttömyystilanne on koronan takia muuttunut huonompaan suuntaan, kuten muissakin kunnissa. Kauniaisten vahvuus on nuorisotakuumalli, joka on osoittautunut tehokkaaksi. Mallin toimivuus perustuu kaupungin omaan etsivään nuorisotyöntekijään sekä tehokkaaseen paikalliseen verkostoon, joka yli hallintorajojen palvelee niitä nuoria, jotka tarvitsevat erityisesti tukea.
Tarkastusvaliokunta suosittaa (s. 10) myös tiettyjen asiakirjojen tarpeen arviointia ja niiden julkaisemista kaupungin verkkosivuilla tarvittaessa. Sivistystoimen osalta mainitaan sivistyspoliittinen ohjelma 2014-2016 ja sivistystoimen kaksikielisyysohjelma 2015-2017. Sivistyspoliittisen ohjelman osalta voidaan todeta, että se olisi päällekkäinen kaupungin strategian kanssa, missä on runsaasti tavoitteita sivistystoimelle. Asiakirja ei ole lakisääteinen, eikä ole enää tarkoituksenmukaista laatia sivistyspoliittista ohjelmaa erillisenä asiakirjana. Sivistystoimen vanhaa kaksikielisyysohjelmaa ollaan edelleen pääosin noudatettu. Ohjelma päivitetään syksyn 2020 aikana. Tämäkään asiakirja ei ole lakisääteinen. Todettakoon, että sivistystoimi on saanut viime vuosina runsaasti selvitys-, ohjelma- ja suunnitelmapyyntöjä, selkeästi enemmän kuin aikaisemmin. Tämä työllistää hallintoa ja henkilöstöä, ja riskinä on, että operatiivinen toiminta ja palveluiden tuottaminen kärsivät.
Sivistystoimenjohtaja:
Valiokunta merkitsee tiedoksi tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksen vuodelta 2019 ja antaa omalta osaltaan lausunnon edellä mainitun mukaisesti kaupunginhallitukselle jatkokäsittelyä varten.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |