Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liikuntavaliokunta

§ 26

09.06.2020

 

Liikuntavaliokunnan kokousaikataulu syksyllä 2020

 

LIIKV 09.06.2020 § 26

Lisätiedot:

sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokousajankohdistaan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Kokous voidaan pitää sähköisesti.

 

Kokouskutsussa on ajan ja paikan lisäksi ilmoitettava käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään sähköisesti jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta.

 

Valiokunnan kokousaikataulu laaditaan kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja sivistystoimen neljän muun valiokunnan kokoukset huomioiden.

 

Valiokunnan kokousaikatauluksi syksyllä 2020 ehdotetaan seuraavaa:

 

 

25.08.2020

klo 17:30

 

29.09.2020

klo 17:30

 

05.11.2020

klo 17:30

 

03.12.2020

klo 17:30

 

Sivistystoimenjohtaja:

Valiokunnan kokoukset syksyllä 2020 järjestetään seuraavasti:

 

 

25.08.2020

klo 17:30

 

29.09.2020

klo 17:30

 

05.11.2020

klo 17:30

 

03.12.2020

klo 17:30

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa