Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Liikuntavaliokunta

§ 24

09.06.2020

 

Keskeneräisen kameravalvontajärjestelmähankinnan loppuun saattaminen (tarveselvitys)

 

274/10.03.02/2018

 

LIIKV 09.06.2020 § 24

Lisätiedot:

liikuntapaikkapäällikkö Sari Sarpaneva, puh 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten palloiluhalliin sekä keskusurheilukentälle on päätetty hankkia kameravalvontajärjestelmä. Hankintaan liittyvä tarveselvitys on hyväksytty liikuntavaliokunnassa (LIIKV 4.9.2018 § 36) ja KH:ssa (KH 1.10.2018 § 150). Tarveselvitystä hyväksyessään KH päätti ottaa kantaa palloiluhallin kameravalvonnan määrärahan suuruuteen vuoden 2019 talousarvioesityksen yhteydessä. Lisäksi tässä yhteydessä todettiin, että kaupungin kiinteistöihin hankittavien kameravalvontajärjestelmien tulee olla keskenään yhteensopivat ja tarvittaessa mahdollistaa kameravalvonnan laajentamisen myös muihin kiinteistöihin.

 

Alkuperäistä tarveselvitystä ei oltu suunniteltu yhteensopivaksi kaupungin muihin kiinteistöihin ja KH:n määrittelemä vaatimus muutti kustannusarviota alkuperäistä korkeammaksi. Vuoden 2019 talousarvioesityksessä ei esitetty lisämäärärahaa kameravalvonnan hankintaan ja järjestelmän kilpailutus toteutettiin uusituilla kriteereillä vuonna 2018 hyväksytyllä määrärahalla 20 000 €.

 

Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti neljä toimittajaa. Kaikki neljä tarjousta ylittivät talousarvioon varatun määrärahan vähintään 10 000 eurolla ja hankinta päätettiin keskeyttää. Järjestelmän hankintaa edistettiin määrärahan puitteissa tekemällä kaapelointityöt sekä palloiluhalliin että keskusurheilukentälle. Molemmissa kohteissa on nyt kaikki muu valmiina, mutta kamerahankinta on vielä tekemättä.

 

Alustavan hintatiedustelun mukaan järjestelmän loppuun saattaminen maksaa 24 000 € (alv 0 %).

 

Liite: Tarveselvitys

 

Sivistystoimenjohtaja:

Liikuntavaliokunta esittää KH:lle kameravalvontajärjestelmää koskevan tarveselvityksen hyväksymistä ja 24 000 € määrärahan varaamista osaksi vuoden 2021 investointisuunnitelmaa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa