RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntavaliokunta |
§ 23 |
09.06.2020 |
Äänentoistojärjestelmän hankinta keskusurheilukentälle
220/10.03.01/2019
LIIKV 09.06.2020 § 23
Lisätiedot:
liikuntapaikkapäällikkö Sari Sarpaneva, puh. 050 380 7687
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten keskusurheilukentällä järjestetään erilaisia tapahtumia ja otteluita, joiden aikana tarvitaan äänentoistojärjestelmää mm. kuulutuksia varten. Paikalliset seurat käyttävä äänentoistoa säännöllisesti ja ovat esittäneet pyynnön järjestelmän uusimisesta. Suurin tarve äänentoistojärjestelmälle on jalkapallon miesten edustusjoukkueen peleissä sekä junioriturnauksissa. Yleisurheilijat käyttävät äänentoistolaitteita lähinnä kauden aloitus- sekä päättäjäistapahtumissa. Tämän lisäksi laitteistoa käytetään vuosittain Kurrenkierroksen yhteydessä ja koulut toivovat toisinaan omiin tapahtumiinsa äänentoistolaitteistoa sekä kuulutuksia, että musiikin soittamista varten.
Keskusurheilukentällä ei ole tällä hetkellä kiinteää äänentoistojärjestelmää. Äänentoisto järjestetään siirrettävillä lainalaitteilla, joiden äänentoiston laatu on käyttäjien näkemyksen mukaan heikko. Käytännössä laitteiden käyttö edellyttää sitä, että seura/liikuntapalveluiden henkilökunta tuo paikalle siirrettävät kaiuttimet ottelun/tapahtuman ajaksi, mikä tekee järjestelmästä hieman hankalan käyttää. Kiinteän, toimivan ja helppokäyttöisen äänentoistojärjestelmän hankinta lisäisi todennäköisesti myös muiden kuin edellä mainittujen ryhmien äänentoistolaitteiston käyttöä.
Vanhat katsomorakennuksessa olleet johdotukset poistettiin katsomorakennuksen remontin yhteydessä. Yhdyskuntatoimi on luvannut hankkia äänentoistojärjestelmän vaatiman kaapeloinnin omalla kustannuksellaan. Liikuntapalveluille kohdistuu vain laitteiston osuus.
Alustavan hintatiedustelun mukaan äänentoistojärjestelmän investointikustannus on 13 000€ (alv 0 %).
Liite: Tarveselvitys
Sivistystoimenjohtaja:
Liikuntavaliokunta esittää KH:lle keskusurheilukentän äänentoistojärjestelmää koskevan tarveselvityksen hyväksymistä ja 13 000 € määrärahan varaamista osaksi vuoden 2021 investointisuunnitelmaa.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |