RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 13.02.2020/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöjaosto |
§ 3 |
13.02.2020 |
Henkilöstön työilmapiirikysely 2019
877/01.04.01/2014
HJ 13.02.2020 § 3
Lisätiedot:
henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupungissa toteutettiin FCG:n henkilöstön työtyytyväisyyttä mittaava HENTY-työilmapiiritutkimus marraskuussa 2019. Vastaajia oli 390 henkilöä eli 56 % henkilökunnasta, kun edellisellä kerralla vuonna 2017 vastaajia oli 403 henkilöä eli 59 % henkilökunnasta.
Kysely on luottamuksellinen, eikä yksittäisiä vastaajia voida tunnistaa. Vastaukset raportoidaan koko kaupungin tasolla, toimialoittain, tulosalueittain sekä työyksiköittäin. Pieniä vastaajaryhmiä on yhdistetty keskenään. Yhteensä 29 väittämän arviointiasteikko on 1-5. Kyselyssä arvioidaan osiot työolosuhteet, ihmissuhteet ja johtaminen, työn sisältö, kannustaminen ja kehittäminen, sekä organisointi. Näiden lisäksi Kauniaisilla on viisi omaa kysymystä.
Vastausaktiivisuus Kauniaisissa oli 56 %, kun se yleensä on kunnissa ollut noin 65 %. Tulokset ovat siten osittain suuntaa antavia koko henkilöstön suhteen, mutta edustavat kuitenkin vastanneiden kantoja. Vastauskato oli saman suuruinen kuin vuonna 2017, jolloin tuloksia voidaan verrata keskenään. Vastauksille on laskettu luottamusvälit (oheismateriaalina). Luottamusvälit ovat 390 henkilön vastaajajoukossa noin ± 2-4 prosenttiyksikköä eli jos kaikki 700 kyselyn saanutta olisi vastannut, tulokset olisivat tuolla välillä.
Myönteistä tuloksissa on se, että työtehtävät koetaan mielekkäiksi (4,22) ja henkilöstö kokee tekevänsä merkityksellistä työtä (4,48). Lisäksi koetaan kuulumista työryhmään / tiimiin (4,31), koetaan että työ vastaa osaamistasoa (4,20) ja työyksikön tavoitteet tunnetaan (3,96). Tyytyväisyys on lisääntynyt henkilöiden yhteistyön toimivuuteen, vaikuttamisen mahdollisuuksiin, työryhmään kuulumiseen ja ristiriitojen käsittelyyn. Työtyytyväisyys on parantunut useissa asioissa etenkin vanhuspalveluissa sekä kulttuuri- ja vapaa-aikatoimessa.
Erityistä laskua on tiedonkulussa. Etenkin suomenkielisessä koulutoimessa ja vanhuspalveluissa enemmistö vastanneista oli tyytymättömiä tiedonkulkuun (keskiarvo alle 3). Suomenkielisessä koulutoimessa muutos on ollut erityisen suuri (-0,79 yksikköä). Koko kaupungin tasolla tulokset ovat huonontuneet merkittävästi myös työkyvyn ylläpitämisestä huolehtimisessa, esimiehen kannustamisessa ja työvälineiden riittävyydessä. Myös perustehtävän suorittamiseen keskittyminen on tulosten perusteella vaikeutunut.
Kehitettävää koko kaupungin osalta on erityisesti seuraavissa asioissa:
Palkkauksessani on otettu huomioon henkilökohtainen osaaminen ja työni tulokset
|
2,97 (edellinen 2,91) |
Työyksikössäni kiinnitetään riittävästi huomioita työkyvyn ylläpitämiseen
|
3,05 (3,23) |
Saan riittävästi palautetta työstäni
|
3,25 (3,30) |
Käyn säännöllisesti kehityskeskustelut esimieheni kanssa
|
3,88 (3,66) |
Osaamiseni kehittämiseen panostetaan riittävästi
|
3,56 (3,67) |
Pystyn keskittymään riittävästi perustehtävän hoitamiseen |
3,68 (3,79) |
Toimialoja tarkasteltaessa voidaan todeta kokonaistuloksen heikentyneen sivistystoimessa (3,63 -> 3,55) sekä yhdyskuntatoimessa (4,00 -> 3,80), kun se sosiaali- ja terveystoimessa on parantunut (3,45 -> 3,58) ja yleishallinnossa säilynyt ennallaan (3,60). Mittari "Kannustaminen ja kehittäminen" on heikentynyt kaikilla toimialoilla (keskiarvo 3,28 -> 3,20) paitsi sosiaali- ja terveystoimessa, jossa tulos on parantunut 3,08 -> 3,27.
Avoimissa vastauksissa tuotiin esille parantamiskohteina mm. tiedonkulun ja viestinnän parantaminen, johtaminen ja esimiestyöskentely, työntekijöiden kuuleminen, yhteisiin pelisääntöihin sitoutuminen ja työrauha.
Tuloksia käsitellään kaupungin johtoryhmissä, valiokunnissa ja sen jälkeen yhdessä henkilöstön kanssa työyksiköissä. Yksiköt määrittelevät kyselyn tuloksista nousseet kehittämistarpeet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi toimialajohdolle edelleen huomioitavaksi mm. henkilöstökoulutuksen, työsuojelun ja työhyvinvoinnin toimintaohjelman ja työterveyshuollon suunnittelussa.
HENTY-työilmapiiritutkimuksen tulokset ja kooste ovat oheismateriaalina (vain henkilöstöjaoston jäsenille).
Kaupunginhallitus käsittelee tuloksia kokouksessaan 10.2.2020. Edelleen valiokunnat käsittelevät oman toimialansa ja tulosalueensa tuloksia.
HP:
Henkilöstöjaosto merkitsee asian tiedoksi.
..........
Puheenjohtajan ehdotus asian jättämisestä pöydälle seuraavaan kokoukseen, hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös:
Asia jätettiin pöydälle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |