RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 01.04.2019/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöjaosto |
§ 10 |
01.04.2019 |
Koulukuraattorien tehtäväkohtaisen palkan tarkistus
129/01.02.01/2015
HJ 01.04.2019 § 10
Lisätiedot:
henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Viranhaltijan tai työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä sovittaessa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus. Tavoitteena on, että samaan palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävän vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Vertailun kohteena ovat saman työnantajan palveluksessa olevien samaan palkkaryhmään kuuluvat. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon vaikuttavat tehtävien vaativuuden lisäksi mm. paikkakunnan ja ao. ammattialan yleinen palkkataso sekä työnantajan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet.
Sivistystoimen johtaja ja ruotsinkielisen koulutoimen opetuspäällikkö esittävät ruotsinkielisten koulukuraattorien (2 vakanssia) tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistamista.
Tällä hetkellä ruotsinkielisen koulutoimen koulukuraattorin tehtäväkohtainen palkka on 3064 euroa. Suomenkielisessä koulutoimessa koulukuraattorin tehtäväkohtainen palkka on 3303,24 euroa. Yleiskorotuksen 1,0 prosenttia jälkeen palkat ovat 1.4.2019 ovat 3094,60 euroa ja vastaavasti suomenkielisellä koululla 3336,27 euroa. Erotus on 241,67 euroa/kk, mitä esitetään poistettavaksi palkan tarkistuksella.
Kuraattorien palkkaan ovat vaikuttaneet pätevyysvaatimuksien muutokset (suoritettu alempi tai ylempi korkeakoulututkinto). Myös asiakasmäärät ovat aiemmin vaikuttaneet palkan määräytymiseen ja ruotsinkielisellä puolella asiakaskontaktit ovat olleet pienemmät kuraattoria kohden kuin mitä suomenkielisellä puolella.
Seudullista vertailua koulukuraattorien tehtäväkohtaisista palkoista:
Espoo: |
Kuraattori |
3129,71 € |
|
Aluekuraattori |
3422,69 € |
Vantaa: |
Koulukuraattori |
2925,00 € |
Helsinki: |
Koulukuraattori, högre högskoleutbildning |
3065,75 € |
|
Socionomer, yrkeshögskolor |
2767,54 € |
Lohja: |
Koulukuraattori |
3391,60 € |
Kirkkonummi: |
Koulukurattori |
3072,30 € |
Kauniaisissa monissa asiantuntijatehtävissä vastuu vertautuu naapurikaupunkien mahdolliseen vastuullisimpaan vaativuusluokkaan. Tämä siksi, että Kauniaisissa tehtäväkuvat ja -vastuut ovat usein laajoja ja vaativia.
Jos esitetty tarkistus 241,67 euroa hyväksytään, on kustannusvaikutus tänä vuonna 4700 euroa, vuositasolla 7400 euroa.
HP:
Henkilöstöjaosto päättää tarkistaa 1.5.2019 lukien koulukuraattorien tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3336,27 euroa
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |