RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaliokunta
Pöytäkirja 28.11.2018/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaliokunta |
§ 32 |
28.11.2018 |
Nuorisvaliokunnan kokousaikataulu keväällä 2019
NUORV 28.11.2018 § 32
Lisätiedot:
sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 050 566 8800
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokousajankohdistaan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Kokouskutsussa on ajan ja paikan lisäksi ilmoitettava käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä.
Valiokunnan kokousaikataulu laaditaan kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja sivistystoimen neljän muun valiokunnan kokoukset huomioiden.
Nuorisovaliokunnan kokousaikatauluksi keväällä 2019 ehdotetaan seuraavaa:
13.2.2019 |
klo 17:00 |
25.4.2019 |
klo 17:00 |
Sivistystoimenjohtaja:
Valiokunta hyväksyy kokousaikatauluksi keväällä 2019 seuraavaa:
13.2.2019 |
klo 17:00 |
25.4.2019 |
klo 17:00 |
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |