Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Henkilöstöjaosto

§ 13

11.06.2018

 

Opetusalan virka- ja työehtosopimuksen paikalliset arviointikriteerit

 

189/01.00.01/2018

 

HJ 11.06.2018 § 13

Lisätiedot:

henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) palkkarakenne uudistui viimeisenä kunta-alan sopimuksista vuonna 2007, jolloin palkan muodostumisen osiksi määriteltiin sopimuksessa hinnoitteluittain vahvistettu peruspalkka, peruspalkan päälle vahvistettava tehtävien vaativuuteen perustuva lisä, harkinnanvarainen henkilökohtainen lisä, työkokemuslisä.

 

Peruspalkka määräytyy opettajan virkanimikkeen, tutkinnon ja kelpoisuuden mukaan määriteltävän virkaehtosopimuksen ao. virkanimikkeen kohdalla olevan hinnoittelutunnuksen mukaisesti.

 

Opetusalalla tehtäväkohtainen palkka perustuu työnkuvaukseen. Tehtävien vaativuustekijöitä ovat osaaminen, työn vastuu, yhteistyö ja työolosuhteet. Henkilökohtainen lisä perustuu henkilökohtaiseen ammatinhallintaan ja työtuloksiin. Opetussopimuksessa tehtävän vaativuuden perusteella kohdennettava ns. TVA-palkanosa myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan. Määräajan jälkeen joko tehtävä poistuu tai uusi tehtävä muuttuu vaativuudeltaan vähäisemmäksi, jolloin palkka alenee, tai tehtävä määrätään opettajalle uudelleen, jolloin palkkauksessa ei tapahdu muutoksia.

 

Opetushenkilöstön asemaa ohjaava sopimus OVTES ei käytä käsitteitä TVA- lisä tai TVA- osuus. OVTES - sopimuksessa puhtaan peruspalkasta ja tehtäväkohtaisesta palkasta. TVA on ikään kuin palkkahallinnon apukäsite. TVA- lisä kuvaa opettajan peruspalkan päälle maksettavaa summaa. Tämä uusi korotettu palkka on opettajan tehtäväkohtainen palkka. Tehtäväkohtainen palkka muodostuu siis peruspalkasta ja mahdollisesta työn vaativuuden arvioinnin vaikutuksesta palkkaan (eli mahdollisesta TVA- osuudesta).

 

Tehtäväkohtainen palkka

 

Tehtäväkohtaisen palkan tulee perustua tehtävien vaativuuden arviointiin (TVA). Tehtävän vaativuuden arvioinnin tavoitteena on, että samaan hinnoittelutunnukseen kuuluvat tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon vaikuttavat tehtävien vaativuuden lisäksi muun muassa paikkakunnan ja asianomaisen ammattialan yleinen palkkataso sekä työnantajan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet.

 

Tehtävän vaativuutta arvioitaessa huomioidaan em. sopimuksen mukaiset vaativuustekijät (osaaminen, työn vastuu, yhteistyö ja työolosuhteet).

 

Henkilöstöjaosto on hyväksynyt 12.11.2007 § 2 opetustoimen TVA-kriteerit seuraavasti:

-

Esimiestehtävät (100 euroa)

-

Apulaisrehtori (300 euroa)

-

Yhteisyyslisä (100 euroa)

-

Vieraskielinen opetus

-

Integroidut oppilaat

-

Erityisvastuu (koulun pedagoginen kehittäminen, vastuu ja projektitehtävät, poikkeuksellisen vaativa oppilasryhmä (40-60 euroa), varhainen nivelvaihe (1. lk; 40-60 euroa)

 

KH on päättynyt 16.3.2009 § 14 osana sivistystoimen hallinnon kehittämistä apulaisrehtorien opetusvelvollisuuden huojentamisesta (6h/vko) sekä vahvistanut TVA-korvaukseksi edelleen 300 euroa/kk.

 

Sovitun käytännön mukaan opettajan ja rehtorin tehtävät ja vaativuustekijät käydään läpi vuosittain. Tehtäviä arvioidaan lukuvuosittain (1.8.-31.7. ajanjaksolle). Tavoitteena on, että arviointi toteutetaan lukuvuoden alussa. Poikkeuksena tehtävän vaativuuden oleellinen muuttuminen kesken lukuvuoden sekä uusien työntekijöiden/sijaisten tehtävänkuvat.

 

Opettajalle ja rehtorille maksetaan tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella vaativuusryhmän mukaista palkkaa niin kauan, kun arvioinnin perusteena olevat tehtävät säilyvät tehtävässä.

 

Tehtävien vaativuuden arvioinnin tulee perustua tehtäväkuvaukseen, josta käyvät ilmi tehtävän tarkoitus ja siihen kuuluvat keskeiset tehtäväkuvaukset. Se ei ole luettelo kaikista tehtävistä, joita viranhaltija tekee.

 

Keskeiset tehtäväkuvaukset ja niiden mukaiset vaativuustekijät on paikallisesti sovittu ja työnantajan vahvistamat. Tehtäväkuvaus ei ole työsopimuksen osa ja työnantaja voi tarvittaessa tarkistaa sitä. Työtehtävien olennaisesti muuttuessa tarkistetaan keskeisiä tehtäväkuvauksia sopimuksen määrittämällä tavalla.

 

Yleiskuvaus opettajan tehtävästä

 

Työnantaja laatii perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajille tehtäväkuvan, joka sisältää keskeiset tehtäväkokonaisuudet (OVTES osio A 6 § 3 mom. soveltamisohjeen 4. kohta). Opettajan tehtäväkuvauksen tulee joustaa sopivassa määräin. Joustoa tulee löytyä niin, ettei tehtäväkuvausta tarvitse jatkuvasti muuttaa.

 

Opettajan tehtävän tarkoitus

 

Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden ja opiskelijoiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen, antaa elämässä ja jatko-opinnoissa tarpeellisia tietoja ja taitoja ja edistää koulutuksellista tasa-arvoa sekä tukea oppilaiden ja opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen elämänsä aikana.

 

Perusopetuksen opettajan keskeiset tehtäväkokonaisuudet

 

-

Antaa opetussuunnitelman mukaista opetusta

-

Vastaa oppilaidensa opetuksesta

-

Huolehtii osaltaan opetus- ja kasvatustyöhön liittyvästä järjestyksestä ja turvallisuudesta ja oppilaiden hyvinvoinnista

-

Osallistuu koulun oppilaiden kasvatukseen

-

Suunnittelee ja arvioi omaa opetustaan ja opetusta tukevaa työtä, myös yhdessä toisten opettajien kanssa

-

Toimii luokkansa ryhmänohjaajana tekemällä yhteistyötä koulun ja kodin välillä sekä moniammatillisena yhteistyönä

-

Arvioi oppilaidensa edistymistä

-

Osallistuu koulun arviointi- ja kehittämistyöhön

-

Huolehtii toisenkin opettajan tehtävistä tarvittaessa

-

Huolehtii osaltaan opetus- ja kasvatustyöhön liittyvästä järjestyksestä ja turvallisuudesta

-

Kehittää omaa ammattitaitoaan

-

Suorittaa hänelle erikseen säädetyt tai muutoin määrätyt tehtävät.

 

Lukio-opettajan keskeiset tehtäväkokonaisuudet

 

-

Antaa opetussuunnitelman mukaista opetusta

-

Vastaa opiskelijoidensa opetuksesta

-

Osallistuu koulun opiskelijoiden ohjaukseen

-

Suunnittelee ja arvioi omaa opetustaan ja opetusta tukevaa työtä, myös yhdessä toisten opettajien kanssa

-

Toimii ryhmänohjaajana

-

On yhteistyössä opiskelijoiden huoltajien, opiskelijahuoltotyöhön osallistuvien ja koulun muiden sidosryhmien kanssa

-

Arvioi opiskelijoidensa edistymistä

-

Osallistuu koulun arviointi- ja kehittämistyöhön

-

Suorittaa ylioppilaskirjoituksiin liittyvät tehtävät

-

Huolehtii toisenkin opettajan tehtävistä tarvittaessa

-

Huolehtii osaltaan oppimisympäristön ja kouluyhteisön järjestyksestä ja turvallisuudesta

-

Kehittää omaa ammattitaitoaan

-

Suorittaa hänelle erikseen säädetyt tai muutoin määrätyt tehtävät

 

Opettajan tehtävän vaativuustekijät

 

Tehtävien vaativuutta arvioitaessa vaativuustekijöinä, oleelliset erot/poikkeamat keskeisiin tehtäväkuvauksiin verrattuna, otetaan huomioon:

-

Työn edellyttämä osaaminen (tiedot, taidot, harkinta)

-

Työn vaikutukset ja vastuu (laajuus, pysyvyys, johtaminen ja vaikutukset toimintaedellytyksiin)

-

Työn edellyttämät yhteistyötaidot (vuorovaikutus, ihmissuhdevaatimukset)

-

Työolosuhteet

 

Tehtävien vaativuutta arvioitaessa huomioidaan seuraavat tekijät:

-

Osallistuminen opetustoimen ja koulujen pedagogiseen kehittämiseen

-

Erilliset vastuu- ja projektitehtävät

-

Vieraalla kielellä opettaminen

-

Esimiestehtävät

 

Rehtorin tehtävän tarkoitus

 

Rehtori vastaa opetuksesta, jonka tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen, antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja ja edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja elinikäistä oppimista.

 

Rehtori vastaa koulunsa sisäisen ja ulkoisen toiminnan kehittämisestä sekä toiminnan tuloksellisuudesta ja opetuksen vaikuttavuudesta. Rehtori toimii esimiehenä huolehtien siitä, että henkilöstö on osaavaa ja motivoitunut ja että henkilöstöä käytetään joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Rehtori vastaa koulun toiminnasta - opetuksen pedagogisesta, mutta myös hallinnollisesta ja henkilöstön johtamisesta.

 

Rehtorin keskeiset tehtäväkokonaisuudet

 

-

Koulun toiminnan suunnittelu ja kehittäminen

-

Koulun opetus- ja kasvatustyön johtaminen

-

Koulun esimiestehtävät (asia- ja henkilöstöjohtaminen, talouden, tulosten ja laadun seuranta ja tästä johtuvat toimenpiteet)

-

Työprosessien ylläpito ja ohjaaminen (opetussuunnitelmaprosessi, arviointiprosessi, henkilöstörekrytointi, työyhteisön kehittämisprosessi, verkostoitumis- ja kumppanuushankkeet sidosryhmien kanssa).

 

Lisäksi lukion rehtori:

-

Ylioppilaskirjoitusten organisointi ja toimeenpano

 

Rehtorin tehtävän vaativuustekijät

 

Rehtorin tehtävien vaativuutta arvioitaessa huomioidaan seuraavat tekijät:

-

Osallistuminen sivistystoimen ja opetustoimen kehittämiseen

-

Erilliset vastuu- ja projektitehtävät

 

Arviointikriteerit on valmisteltu yhteistyössä opetustoimen ja pääluottamusmiehen kanssa. Esitys on ollut sekä rehtoreiden että koulujen luottamusmiesten arvioitavana.

 

HP:

Henkilöstöjaosto vahvistaa 1.8.2018 lukien opetussopimuksen tehtävien vaativuuden arviointikriteerit.

 

Opettajatyössä tehtävien vaativuutta arvioitaessa huomioidaan seuraavat tekijät:

-

Osallistuminen opetustoimen ja koulujen pedagogiseen kehittämiseen

-

Erilliset vastuu- ja projektitehtävät

-

Vieraalla kielellä opettaminen

-

Esimiestehtävät

 

Rehtorin tehtävien vaativuutta arvioitaessa huomioidaan seuraavat tekijät:

-

Osallistuminen sivistystoimen ja opetustoimen kehittämiseen

-

Erilliset vastuu- ja projektitehtävät

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa