RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 05.06.2018/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntavaliokunta |
§ 31 |
05.06.2018 |
Muut asiat
LIIKV 05.06.2018 § 31
Toiminta
Liikuntapalveluiden merkittävimmät toimenpiteet vuonna 2018 ovat:
- Liikuntapaikkoja kehitetään tehtyjen selvityksien ja kyselyiden mukaan. Seurojen kanssa neuvotellaan uusista malleista liikuntapaikkojen ylläpidossa.
- Liikuntapaikkojen aukioloaikojen pidentämistä selvitetään, tavoitteena mahdollisen avoimet tilat. Selvitystyö aloitetaan keskusurheilukentästä.
- Pujottelumäen vedenottoa Lippajärvestä selvitetään.
- Liikuntaa ja liikettä Granissa -projektia (liikuntamalleja kotouttamisen tueksi) jatketaan
ulkoisen rahoituksen puitteissa.
- Palveluja kehitetään vanhuksille ja vammaisille.
Sivistystoimen valiokuntien.iltakoulu strategiasta järjestetään alustavasti.14.8 klo 17:30 (kutsu tulee myöhemmin)
-Kameleonten-liikuntahallihanke (Leppävaarassa) esitellään edustajien toimesta seuraavassa kokouksessa, ennen varsinaisen kokouksen aloittamista."
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |