Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 05.06.2018/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liikuntavaliokunta

§ 29

05.06.2018

 

Uimahallin huoltoaamu

 

121/12.04.01/2015

 

LIIKV 05.06.2018 § 29

Lisätiedot:

liikuntapaikkapäällikkö Sari Sarpaneva, puh 050 380 7687

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kauniaisten uimahalli on valmistunut vuonna 1973. KH päätti kokouksessaan 1.03.2017 (§ 26) hyväksyä yhdyskuntalautakunnan 14.02.2017 (§ 22) esittämän suunnitelman uimahallin akuuteimpien puutteiden korjaamisesta ja hallin käyttöiän jatkamisesta 5-10 vuodella sekä samanaikaisesta tulevien uimahalliratkaisujen kartoittamisesta. KH:n päätöksessä todetaan, että uimahalliratkaisujen yksityiskohtainen kartoitus aloitetaan vuonna 2018 ja sen tulee sisältää laskelmat eri vaihtoehtojen investointi-, käyttö- ja elinkaarikustannuksista ja, että asia tuodaan päätöksentekoon vuoden 2019 kevään aikana.

 

Uimahallin ikään ja kasvavaan huoltopaineeseen viitaten, uimahallin laitosmiehiltä on tullut pyyntö huoltoaamun järjestämisestä uimahallille. Suodatinaltaita on huuhdeltu vajaatehoisesti vuosia, koska tätä työtä ei pysty tekemään asiakkaiden läsnä ollessa. Paineilmahuuhtelusta syntyy meluhaitta ja vesihuuhtelun aikaan suihkusta katoaa paine eli suihkut eivät voi olla käytössä. Huuhtelut on hoidettu tällä hetkellä pelkällä vedellä, mikä ei ole vedenkäsittelyn ja suodatinaltaiden hiekan puhtauden kannalta optimaalista toimintaa. Kaikkia altaita ei olla nykyisessä toimintamallissa voitu huuhdella ajan vähyyden takia (vesihuuhtelu tehdään vauvauinnin aikana) kerralla, tällöin suodatinaltaissa olevat suodatinhiekat ovat puhtauden kannalta olleet epätasapainossa. Nyt kun uimahallin suodatinaltaiden hiekka kesällä vaihdetaan, olisi ehdottoman tärkeää, että hiekan puhtaudesta huolehditaan. Tällä pidetään veden laatu hyvänä ja hiekan vaihtoväli pitkänä. Lisäksi huoltoaamun aikana laitosmiehet pääsisivät tekemään huolto- ja korjaustöitä myös naisten puolelle. Tällä hetkellä korjaustöitä tehdään työajan ulkopuolella ja välillä öisin koska miespuoliset laitosmiehet eivät voi työskennellä naisten pesu- ja pukutiloissa uimahallin aukioloaikoina.

Uimahallin saunat ovat vuoroviikoin maanantai - aamuisin pois käytöstä pesua varten, jatkossa kaikki neljä saunaa voitaisiin pestä huoltoaamuna, jolloin hallin muina aukioloaikoina ei olisi enää tarvetta pitää saunoja kylminä. Keskiviikkoaamuissa ei ole yhtään vakiovuoroa, huoltoaamun voisi sijoittaa tähän ajankohtaan ilman, että vakiovuoroja pitäisi peruuttaa.

Liikuntapalvelut ehdottaa, että uimahallin aukioloaikaa muutetaan 13.8.2018 lähtien siten, että uimahalli avautuu keskiviikkoisin klo 9 huoltoaamun takia. Muita aukioloaikoja ei muuteta.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Liikuntavaliokunta päättää, että uimahallin aukioloaikaa muutetaan 13.8.2018 lähtien siten, että uimahalli avautuu keskiviikkoisin klo 9 huoltoaamun takia. Muita aukioloaikoja ei muuteta.

-----------------------------------------------------

Puheenjohtaja ehdotti jäsen Nystenin kannattamana, että huoltoaamu muutettaisiin huoltoiltaan.Liikuntavaliokunta päätti paluttaa yksimielisesti ehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa