RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 19.03.2018/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöjaosto |
§ 11 |
19.03.2018 |
Henkilökunnan palkitseminen vuoden 2017 tilinpäätöksen yhteydessä
105/01.02.01/2018
HJ 19.03.2018 § 11
Lisätiedot:
henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Henkilökunnan palkitseminen vuoden 2017 tilinpäätöksen yhteydessä
Kaupunginvaltuusto hyväksyi keväällä 2016 talouden tasapainottamisohjelman. Kulujen leikkaaminen on näkynyt henkilöstön arjessa resurssivähennyksenä ja myös esim. palkitsemismäärärahojen pienennyksenä ja tiukkana menojen karsimisena. Vuoden 2017 tilinpäätöksen osoittama hyvä tulos on aikaansaatu osaltaan henkilöstön sitoutuneella, vastuullisella ja tehokkaalla tasapainotusohjelman mukaisella toiminnalla. Henkilöstöhallinto on kaupunginjohtajan pyynnöstä valmistellut koko henkilöstön palkitsemista tuloksellisesta työstä.
Työnantaja edistää Kauniaisissa henkilöstön hyvinvointia tarjoamalla vuodessa enintään 100 euroa/työntekijä verotonta tukea liikunta- ja kulttuuripalveluihin ePassin muodossa. Etuus on käytössä koko henkilöstölle. Hyvä johtaminen edistää tuloksellista toimintaa ja palkitsee onnistuneista suorituksista. Yhtenä palkitseminen muotona esitetään E-passin tuen nostamista 100 eurolla, kertaluontoisesti vuonna 2018, jolloin käytettävissä oleva euromäärä olisi 200 euro/henkilö.
Palkitseminen lisää motivaatiota, sitoutumista, hyviä työsuorituksia, tuottavuutta ja tukee esimiestyötä. Lisäksi onnistuneella palkitsemisella on tärkeä merkitys hyvän työnantajakuvan rakentamisessa.
Osana talouden tasapainottamisohjelmaa luovuttiin 110 euron suuruisesta henkilöstön työsuhdematkaetuudesta. Ratkaisuun vaikutti myös matkalippujen kasvanut kuntaosuuden subventio HSL-alueella. Työsuhdematkaetuus on kuitenkin edelleen käytössä muissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Työsuhdematkaetuuden palauttaminen osaksi henkilöstöetuuksia parantaa Kauniaisten asemaa kilpailussa osaavasta henkilöstöstä ja vahvistaa myös Kauniaisten työnantajakuvaa, sekä toimii osaltaan henkilöstön palkitsemisena. Uusi työsuhdematkaetu annetaan pyynnöstä henkilölle, jonka palvelussuhde kestää yhdenjaksoisesti viranhoitomääräyksen tai työsopimuksen perusteella vähintään kolme kuukautta ja jonka säännöllinen viikkotyöaika on vähintään 14 tuntia ja opettajilla 10 tuntia. Etu olisi enimmällään vuodessa 110 euron suuruinen/edunsaaja.
Esitettyjen toimenpiteiden (e-Passin kertaluontoinen 100 euron korotus vuonna 2018 sekä työsuhdematka-etuuden käyttöönotto 1.9.2018 alkaen) kustannusvaikutukset olisivat vuoden 2018 osalta arviolta noin 120 000 euroa. Henkilöstöhallinnon talousarviossa ei ole varattu määrärahaa edellä esitettyihin lisäkustannuksiin. Talousarvio yleishallinnon tasolla pysynee kuitenkin hyväksytyn talousarvion puitteissa.
HP:
Henkilöstöjaosto hyväksyy osana palkitsemista ja kannustavaa palkkausta, että henkilöstöä palkitaan tuloksellisesta toiminnasta vuoden 2017 tavoitteiden ja tulosten toteutumisessa ePassin euromääräisellä korotuksella. Korotus nykyiseen on 100 euron suuruinen ja se on mahdollisuus aktivoida 1.6.2018 alkaen, jolloin ePassin käytettävissä oleva arvo on 200 euro/henkilö. Korotus on kertaluontoinen ja se koskee vain vuotta 2018.
Lisäksi henkilöstöjaosto päättää ottaa käyttöön työsuhdematkaetuuden 1.9.2018 alkaen. Työsuhdematkaetuus otetaan käyttöön 1.9.2018 alkaen toistaiseksi ja se annetaan pyynnöstä henkilölle, jonka palvelussuhde kestää yhdenjaksoisesti viranhoitomääräyksen tai työsopimuksen perusteella vähintään kolme kuukautta ja jonka säännöllinen viikkotyöaika on vähintään 14 tuntia ja opettajilla 10 tuntia. Etu on enimmällään vuodessa 110 euron suuruinen/edunsaaja.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |