Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikuntavaliokunta
Pöytäkirja 29.11.2017/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liikuntavaliokunta

§ 53

29.11.2017

 

Liikuntavaliokunnan kokousaikataulu keväällä 2018

 

LIIKV 29.11.2017 § 53

Lisätiedot:

sivistystoimenjohtaja Heidi Backman, puh. 09 5056 825

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

Hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokousajankohdistaan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Kokouskutsussa on ajan ja paikan lisäksi ilmoitettava käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Valiokunnan kokousaikataulu laaditaan kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja sivistystoimen neljän muun valiokunnan kokoukset huomioiden.

 

Liikuntavaliokunnan kokousaikatauluksi keväällä 2018 ehdotetaan seuraavaa:

 

8.2

22.3

5.6

Sivistystoimenjohtaja:

Valiokunta hyväksyy kokousaikatauluksi keväällä 2018 seuraavaa:

 

8.2

22.3

5.6

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa