RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2017/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunta |
§ 21 |
23.05.2017 |
Kulttuuripalveluiden maksut ja taksat 2017
736/02.05.00/2014
SIVLK 23.05.2017 § 21
Lisätiedot:
Anders Lindholm-Ahlefelt, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö puh 050 559 9580
Richard Silin, kulttuurituottaja, puh 050 559 9580
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kaupungin sisäisen valvonnan ohjeiden mukaan talousarvioon merkittyjen tulojen kertymiseksi toimialojen on säännöllisesti arvioitava maksujen, taksojen, vuokrien ja muiden vastaavien tulojen osalta oikeaa tasoa ja toimittava niiden tarkistamiseksi, mikäli se osoittautuu perustelluksi.
Kaupungin hallintosäännön mukaan lautakuntien yleiseen päätösvaltaan kuuluu toimialallaan päättää perittävistä maksuista, tulorajoista, vuokrista ja muista maksuperusteista.
Sivistyslautakunta päätti vuoden 2017 vuokrataksoista kokouksessaan 29.11.2016 (§ 41). On kuitenkin ilmennyt tarve muuttaa Villa Junghansin kokoushinnoittelua sekä lisätä Vallmogårdin juhlatilaisuuksien jälkeiselle siivoukselle oma hinnoittelu. Juhlatilaisuuksien siivous on tähän mennessä ollut pitopalvelutoimijan vastuulla, niin ikään siivouksesta koituvat kustannukset. Ei ole kohtuullista veloittaa pitopalvelutoimijalta tilaisuuden jälkisiivouksesta, vaan kulu tulisi kohdistua loppuasiakkaalle (tilavuokraajalle). Vallmogårdin juhlakerroksen yleissiivous suoritetaan jatkossakin arkiaamuisin ruoka- ja puhdistuspalvelujen toimesta. Kyseessä oleva hinnoittelu koskee ainoastaan juhlatilaisuuksien ja viikonlopputilaisuuksien jälkisiivousta.
Hinnaston korjaus, hintojen tarkistus ehdotuksineen:
Villa Junghansin kokoushuone (hinnoittelu huoneittain)
1-3h: 30€, lisätunnit 10€/h
Vallmogårdin juhlatilaisuukisen
ja viikonlopputilaisuuksien jälkisiivous 70€/kerta
Sivistystoimenjohtaja:
Sivistyslautakunta päättää vahvistaa kulttuuripalveluiden muutokset maksuihin ja taksoihin seuraavasti:
Villa Junghansin kokoushuone (hinnoittelu huoneittain)
1-3h: 30€, lisätunnit 10€/h
Vallmogårdin juhlatilaisuukisen
ja viikonlopputilaisuuksien jälkisiivous 70€/kerta
Päätös:
Päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |