RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisolautakunta
Pöytäkirja 09.05.2017/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisolautakunta |
§ 11 |
09.05.2017 |
Nuorisolautakunnan avustukset 2017 ja vuoden 2016 tilitykset
76/02.05.01/2017, 67/02.05.01/2016
NUORK 09.05.2017 § 11
Lisätiedot:
Anders Lindholm-Ahlefelt, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö
puh 0503664251 etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupungin hallintosäännössä (KV17.09.2012§48) on säädetty nuorisolautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvaksi päättää toiminta-avustusten ja muiden avustusten myöntämisestä ja valvoa niiden käyttöä.
Lautakunnan talousarviossa on vuosittain varattu paikallisille yhdistyksille jaettavaksi talousarviokäsittelyn yhteydessä päätetty määräraha. Nuorisolautakunnan vuoden 2017 talousarviossa on varattuna yhteensä 17 600 € nuoriso-avustuksiin.
Nuorisolautakunta on päättänyt kokouksessaan 25.11.2014 § 36 nuorisotoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteista (Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen avustusten yleiset myöntämisperiaatteet 2015) alkaen 1.1.2015. Lautakunnan hyväksymien myöntämisperusteiden mukaan avustukset jaetaan toiminta-avustuksiin ja kohdeavustuksiin.
Avustusten kuulutusilmoitus ilmestyi Kaunis Grani lehdessä ja löytyy myös kaupungin kotisivuilla: www.kauniainen.fi. Avustukset on ollut haettavissa 10.4.2017 klo.15.45 mennessä. Myöntämisperiaatteiden mukaan myöhästyneitä avustushakemuksia ei oteta huomioon.
Määräaikaan mennessä on haettu toiminta-avustusta yht. 15 000€ ja kohde-avustusta yht. 1 500€.
Haetut avustusmäärät yhteensä 16 500€.
Toiminta-avustusta hakivat seuraavat yhteisöt:
Toimen Pojat - Unga Fribyggare ry.
Grankulla scoutkår rf.
Grankulla frivilliga brandkår rf. ungdomsavdelningen
Tarkemmat tiedot haettavista avustuksista jaetaan oheismateriaalina.
Kohdeavustusta hakivat seuraavat yhteisöt:
Toimen Pojat - Unga Fribyggare ry. - telttakaluston hankintaan.
Nuorisopalveluiden selvityksen mukaan, kustannusnäkökulmasta ei ole perusteltua hankkia jokaisella partiolaislippukunnalle omia telttoja. Vaihtoehto olisi perustaa ns. lainaamo, josta kaikki kauniaislaiset partiolaislippukunnat saisivat lainata tarvitsemaansa välineistöä. Tämä toimii jo nuorisopalveluiden omistamien kanoottien sekä pienvälineistön suhteen (pelastusliivejä, makuupusseja, alustoja jne.). Näin ollen nuorisopalvelut hankkisi partiolaisten käyttöön tarvittavaa kalustoa jota he voivat lainata siten kun on tarpeen, näin vuorovaikutus ja yhteistyö lippukuntien ja nuorisopalveluiden välillä lujittuisi. Lainaamon välineistö suunnitellaan yhdessä Kauniaisissa toimivien partiolaislippukuntien kanssa ja toiminta perustetaan olemassa oleviin tiloihin.
Nuorisolautakunnan vuoden 2016 talousarviossa oli varattuna yhteensä
18 400€ avustuksiin yhteisöille ja lautakunta päätti jakaa vuonna 2016 avustuksia kauniaislaisille yhdistyksille yhteensä 18 400 €. Tilityslomakkeet ovat nähtävissä kokouksessa, tilityksiä ovat toimittaneet seuraavat tahot:
Grankulla scoutkår rf.
Sivistystoimenjohtaja:
Nuorisolautakunta päättää hyväksyä vuoden 2016 tilitykset ja jakaa vuonna 2017 avustuksia (toiminta-avustuksia) kauniaislaisille nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille seuraavasti yhteensä 14 000 €:
Toiminta-avustus:
Toimen Pojat - Unga Fribyggare ry. 5 000€
Grankulla scoutkår rf. 5 000€
Grankulla frivilliga brandkår rf. 4 000€
Lisäksi nuorisolautakunta hyväksyy nuorisopalveluiden ehdotuksen lainaamon perustamisesta olemassa oleviin tiloihin ja osoittaa avustusmäärärahojen jakamatta jääneen 3 600 € lainakaluston hankkimiseen.
..........
Jens Tegengren jääväsi itsensä ja poistui huoneesta päätöksen ajaksi.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |