Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 16.03.2017/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Henkilöstöjaosto

§ 8

16.03.2017

 

Opettajien virantoimituksen aloitus

 

30/01.01.02/2015

 

HJ 16.03.2017 § 8

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Henkilöstöjaosto päätti 26.1.2015 (§ 4) pääkaupunkiseudun muiden kuntien lailla, että opettajien palvelussuhde alkaa silloin, kun työvelvoitekin alkaa. Tätä päätöstä on muutettu osassa pääkaupunkiseudun kuntia mm. Helsingissä, siten että palvelussuhde alkaa 1.8.

 

Koska pääkaupunkiseudun kunnissa ei enää ole aikaisemman päätöksen mukaista yhtenäistä linjaa, esitetään että Kauniaisissa uusien opettajavirkojen palvelussuhde alkaa 1.8. Syksyllä 2017 Kauniaisissa aloittaa uusina opettajaviroissa yhteensä viisi opettajaa (tilanne 10.3.2017): kaksi opettajaa ruotsinkielisissä kouluissa, kolme suomenkielisissä kouluissa.

 

Suomenkielisten koulujen lukuvuosi alkaa 10.8.2017 ja ruotsinkielisten 15.8.2017.

 

Uuden palkkauskäytännön esitetään astuvan voimaan 1.4.2017, jolloin myös jo ilmoitettujen virkojen palvelussuhde alkaa 1.8.

 

Palvelussuhteen alkamisajankohdan muutoksesta on keskusteltu kaupunginjohtajan, henkilöstöpäällikön, sivistystoimenjohtajan, opetuspäällikön ja rehtoreiden kanssa.

 

HP, sij.:

Henkilöstöjaosto päättää, että Kauniaisissa uusien opettajavirkojen palvelussuhde alkaa 1.8.

..........

 

Opetuspäällikkö Sari Aarniokoski selosti asian taustaa kokouksessa.

 

Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan ja esitti, että Kauniaisissa uusien opettajavirkojen palvelussuhde alkaa 7.8.

 

Päätös:

Henkilöstöjaosto päätti, että Kauniaisissa uusien opettajavirkojen palvelussuhde alkaa 7.8.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa