Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2016/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

§ 18

23.03.2016

 

Kahden luokanopettajaviran perustaminen suomenkieliseen opetustoimeen

 

113/01.01.01/2016

 

SOV 23.03.2016 § 18

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Mäntymäen koulun oppilasmäärä on kasvanut tasaisesti useamman vuoden ajan. Oppilasmäärän kasvu on tullut kauniaislaisista oppilaista ja samaan aikaan ulkopaikkakuntalaisten oppilaiden osuus on pienentynyt. Oppilasmäärän kasvun johdosta koulun opetusryhmien määrä on lisääntynyt ja lähes jokaisessa ikäluokassa on neljä rinnakkaisluokkaa. Ennusteiden mukaan ja Koivuhoviin tulevan asuntoalueen johdosta kauniaislaisten lasten määrä kasvaa jatkossakin. Mäntymäen koulun oppilasmäärä on tällä hetkellä 421 ja heidät on jaettu 23 opetusryhmään seuraavasti:

 

1lk

64 opp.

4 rinnakkaisluokkaa

2lk

70 opp.

4 rinnakkaisluokkaa

3lk

72 opp.

4 rinnakkaisluokkaa

4lk

66 opp.

4 rinnakkaisluokkaa

5lk

62 opp.

3 rinnakkaisluokkaa

6lk

80 opp.

4 rinnakkaisluokkaa

 

Mäntymäellä opetushenkilöstön määrä on yhteensä 29. Luokanopettajina heistä työskentelee 23 henkilöä. Lisäksi koululla on kolme erityisopettajaa, kielikylvyn resurssiopettaja sekä aineopettajina työskentelevät S2-opettaja ja englannin kielen opettaja.

 

Mäntymäen opetushenkilöstöstä 18 luokanopettajalla on virka. Lisäksi elokuussa 2016 aloittaa kielikylpyluokanopettaja virassa ja toinen uusi kielikylpyluokanopettajan virka laitetaan auki. Mäntymäen koulussa luokanopettajuudet on täytetty virkojen puuttumisen takia määräajaksi. Koululla on kuitenkin tarve kahdelle uudelle luokanopettajaviralle (luokanopettaja, jolla on kelpoisuus myös aineopetukseen), jolloin virassa olevien opettajien määrä nousisi kokonaisuudessaan 22.

 

Virkojen määrän lisääminen ei aiheuta lisää henkilöitä eikä lisäkustannusta.

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus päättää uusien opettajavirkojen perustamisesta opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan esityksestä.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Lautakunta esittää KH:lle, että suomenkieliseen opetustoimeen perustetaan kaksi uutta luokanopettajavirkaa, joiden toimipaikaksi tulee Mäntymäen koulu.

 

Päätös:

 

Lautakunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa