RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2016/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta |
§ 17 |
23.03.2016 |
Iltapäivätoiminnan sopimushinnan tarkistaminen
497/02.05.00/2014
SOV 23.03.2016 § 17
Lisätiedot:
opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Suomenkielisen opetustoimen iltapäivätoiminnan palvelun tuottaja on Pilke päiväkodit Oy. Sopimus palvelutuottajan kanssa alkoi 1.8.2014. Sopimus on voimassa 31.7.2017 asti, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä vuodella.
Sopimuksen mukaan palvelun hinnan tarkistus tehdään kaksi kertaa sopimuskauden aikana. Palveluhinnan muutoksen esitys tulisi tehdä tilaajalle kirjallisesti vähintään kolme kuukautta ennen hinnan muutoksen voimaantuloa. Palveluntuottajan on esitettävä tilaajalle asianmukainen selvitys kustannusten kehityksestä ja hinnan muutoksen syistä. Korotus voi olla korkeintaan 3,5 %. Nykyinen iltapäivätoiminnan palvelun vuosihinta on 1.300 €/asiakaspaikka.
Kauniaisten kaupungin ruokapalveluyksikkö korotti iltapäivätoiminnan välipalamaksua 0,16 € 1.3.2016 alkaen. Aikaisempi välipalahinta 1,50 €/välipala (alv 0 %) ei ruokapalvelun mukaan kata välipalan elintarvikekulua. Uusi hinta on 1,66 €/välipala (alv 0 %). Välipalojen sisältöä ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan Kouluruokasuosituksen liite 1 (2008). Välipalan hinnankorotuksesta johtuen Pilke päiväkodit Oy esittää palvelumaksuun korotusta 36 €/lapsi. Lisäksi korotusta esitetään henkilöstökustannusten kasvun perustella.
Kokonaisuudessaan Pilke päiväkodit Oy esittää palveluhinnan korotukseksi 45 €/vuosi/lapsi. Korotus on suuruudeltaan 3,5 % ja uusi vuosihinta olisi 1 345 €/lapsi. Lapsia iltapäivätoiminnassa on tällä hetkellä n. 100, joten palvelun vuosikustannus nousee 4 500 €.
Välipalasta johtuva hinnankorotus on ruokapalvelusta saadun tiedon mukaisesti 28,8 €/lapsi/vuosi. Henkilöstökustannusten ollessa suuruudeltaan 9 €/lapsi/vuosi, olisi kokonaisvuosihinnan korotus 37,8 €/lapsi. Korotus on tällöin 2,9 % vuosihinnan noustessa 1 337,8 €/lapsi. Kokonaiskustannus nousee vuodessa 3 780 €.
Vanhemmilta perittävät maksut säilyvät nykyisellä tasolla (80 €/0-4h/pvä tai 120 €/0-5h/pvä.).
Mikäli Kauniainen käyttää sopimuksen jatkamisen optiovuotta, sopimushinta on sama kun varsinaisen sopimuskauden viimeisen vuoden hinta.
Liite: Pilke päiväkodit Oy/ Anomus iltapäivätoiminnan palvelumaksun vuosihinnan korottamisesta
Sivistystoimenjohtaja:
Lautakunta päättää iltapäivätoiminnan palvelumaksun vuosihinnan korotukseksi 37,80 €. Uusi vuosihinta on 1 337,80 € alkaen 1.3.2016.
Päätös:
Lautakunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |