RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2016/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TP2015 tekstit ja taulukot - sivistystoimi yhteensä | ||
TP2015 tekstit ja taulukot - varhaiskasvatus ja suomenkielinen opetustoimi |
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta |
§ 16 |
23.03.2016 |
Suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan tilinpäätös, toimintakertomus ja tunnusluvut 2015
52/02.06.01/2016
SOV 23.03.2016 § 16
Lisätiedot:
talouspäällikkö Petri Mellanen, puh. 09 5056 264
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupungin kaupunginhallitus tulee käsittelemään kaupungin tilinpäätöksen 2015 kokouksessaan 30.3.2016. Lautakunnalle esitetään tilinpäätös 2015 sisältäen suomenkielisen opetustoimen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja yhteisen varhaiskasvatuksen käyttötalouden tuloslaskelmat, toimintakertomukset sekä tunnusluvut.
Käyttötalous
Lautakunta käsitteli kokouksessaan 11.2.2016 alustavat tilinpäätökset käyttötalouden osalta suomenkielisen opetustoimen, varhaiskasvatuksen yhteisen toiminnan ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen osalta. Lopullinen tilinpäätös käyttötalouden osalta ei ole muuttunut sitten kokouksen 11.2.2016 näiden vastuualueiden osalta.
Suomenkielisen opetustoimen toteuma toimintakatetasolla on yhteensä
- 8 460 359 euroa ja vastaava määräraha oli - 8 711 735 euroa. Määrärahan toteutuma oli 251 376 euroa budjetoitua määrärahaa alhaisempi
(toteuma 97.1 %).
Varhaiskasvatus yhteensä toteuma toimintakatetasolla on yhteensä
- 6 577 854 euroa ja vastaava määräraha oli - 6 773 811 euroa. Määrärahan toteutuma oli 195 957 euroa budjetoitua määrärahaa alhaisempi (toteuma 97.1 %).
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen toteuma toimintakatetasolla oli
- 3 109 410 euroa ja budjetin toteuma-aste oli 92.2 % (budjettialitus
261 801 euroa).
Varhaiskasvatuksen kieliryhmien yhteinen toiminta oli toimintakatetasolla toteumassa - 1 076 827 euroa, vastaten toteuma-astetta 114.5 %
(budjettiylitys 136 067 euroa).
Käyttötalouden tuloslaskelmataulukot esitetään lautakunnalle liitteenä.
Toimintakertomukset ja tunnusluvut
Suomenkielisen opetustoimen ja varhaiskasvatuksen toimintakertomukset ja tunnusluvut esitetään lautakunnalle liitteenä.
Sivistystoimenjohtaja:
Lautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä esitetyn mukaisesti suomenkielisen opetustoimen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen sekä varhaiskasvatuksen kieliryhmien yhteisen toiminnan käyttötalouden tuloslaskelmat, toimintakertomukset sekä tunnusluvut tilinpäätöksen 2015 osalta.
Päätös:
Lautakunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |