RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.09.2015 Pykälä 17
Henkilöstöjaosto |
§ 17 |
28.09.2015 |
Henkilöstön työilmapiirikysely 2015
877/01.04.01/2014
HJ § 17
Lisätiedot:
henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. (09) 5056 754
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupungissa toteutettiin FCG:n HENTY-työilmapiiritutkimus toukokuussa 2015. Kaupungissa on käytetty samaa tutkimusmenetelmää vuodesta 2002 lähtien.
Vastaajia oli 440 henkilöä, 63 % henkilökunnasta.
Kysely on luottamuksellinen, yksittäisiä vastaajia ei pidä voida tunnistaa. Vastaukset on tulostettu koko kaupungin tasolla, toimialoittain, tulosalueittain ja työyksiköittäin. Pieniä vastaajaryhmiä on yhdistetty keskenään. Arviointi tapahtui asteikolla 1-5. Kyselyssä arvioidaan osiot työolosuhteet , ihmissuhteet ja johtaminen, työn sisältö, kannustaminen ja kehittäminen, organisointi ja lisäksi Kauniaisilla on omat viisi kysymystä. Lisäksi joka osion jälkeen oli varattu avoin mahdollisuus esittää kommentteja.
Avoimissa vastauksissa esimiestoiminta on palautteen perusteella vaihtelevaa, lähijohtamiseen ja tiedonkulkuun yksiköissä toivottiin usein kehittämistä. Toisaalta lähin esimies sai monelta myös suoraa kiitosta toiminnastaan. Useissa palautteissa toivottiin enemmän koulutusmahdollisuuksia, työnkuvien selkeyttämistä ja työnohjausta. Etenkin sivistystoimessa toivottiin tietotekniikan ja tietoverkkojen päivittämistä.
Koko kaupungin tasolla kolme parasta arvosanaa yksittäisissä väittämissä saivat:
- |
koen tekeväni arvokasta työtä (4,63) |
- |
nykyiset työtehtäväni ovat mielekkäitä (4,35) |
- |
tunnen kuuluvani työryhmään/tiimiin (4,21) |
- |
työni vastaa osaamistasoani (4,21). |
Kehitettävää koko kaupungin tasolla on seuraavissa asioissa:
- |
ristiriidat käsitellään avoimesti (3,03) |
- |
palkkauksessa on otettu huomioon henkilökohtaiset työtulokset (3,12) |
- |
yksikköjen tiedonkulku (3,37). |
Tuloksia on ensin käsitelty kaupungin johtoryhmissä ja sitten yhdessä koko henkilökunnan kanssa työpaikoilla. Marraskuun loppuun mennessä työyksiköt toimittavat toimialajohdon kautta yksikköjen vahvuudet ja kehittämistarpeet henkilöstöhallintoon edelleen huomioitavaksi mm. henkilöstökoulutuksen, työsuojelun toimintaohjelman ja työterveyshuollon suunnittelussa.
HENTY-työilmapiiritutkimuksen tulokset ovat oheismateriaalina (vain jaoston jäsenille).
HP:
Jaosto merkitsee asian tiedoksi.
Päätös:
Jaosto merkitsi asian tiedoksi ja esitti että toimialakohtaiset tulokset saatetaan ao. lautakuntiin käsiteltäviksi.