RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 01.09.2015 Pykälä 48
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta |
§ 48 |
01.09.2015 |
Kauniaisten lukion lukuvuosiarviointi lv 2014-2015
595/12.02.00/2014
SOV § 48
Lisätiedot:
opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. (09) 5056 265
etunimi.sukunimi@kauniainen.fi
Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy koulujen opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelman mukaisen toiminnan toteuttamisen koulut suunnittelevat lukuvuosittain ja kirjaavat suunnitelmat lukuvuosisuunnitelmiin. Lukuvuoden päätyttyä koulut arvioivat toimintaansa lukuvuosiarvioinnissa.
Kauniaisten lukion opettajat, tiimit ja rehtori ovat suorittaneet koulunsa lukuvuosiarvioinnin lukuvuodesta 2014-2015.
Lukuvuosiarviointi on koulun työstämä itsearviointi, jossa tarkastellaan lukuvuodelle asetettujen tavoitteiden toteutumista kokonaisuudessaan sekä lukuvuoden toteutettuja toimintoja suhteessa lukuvuodelle tehtyyn suunnitelmaan. Lukuvuosiarvioinnin avulla koulu kehittää omaa toimintaansa.
Lukuvuonna 2014-2015 suurimpia uudistuksia ja kehittämishankkeita lukiokoulutuksessa olivat oppilashuoltotoiminnan muokkaaminen uuden oppilashuoltolain mukaiseksi sekä opetussuunnitelman ja lukion paikallisen painotuksen parissa työskentelyn aloittaminen.
Lukuvuosiarviointi on pohjana seuraavan lukuvuoden suunnittelulle ja kehittämistyölle.
Lukuvuosiarviointi on oheismateriaalina.
Sivistystoimenjohtaja:
Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää merkitä tiedokseen Kauniaisten lukion lukuvuosiarvioinnin lv 2014-2015.
Päätös:
Lautakunta päätti asiasta päätösehdotuksen mukaisesti.