RSS-linkki
Kokousasiat:https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.08.2015/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunta |
§ 122 |
26.08.2015 |
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuodelle 2015
TARKLTK 26.08.2015 § 122
Tarkastuslautakunta on asetettu hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä.
Ehdotus (pj):
Tarkastuslautakunta laatii ja hyväksyy arviointisuunnitelman vuodelle 2015. Arviointisuunnitelma ei ole julkinen (JulkL 24.1 § 15k).
Päätös:
Tarkastuslautakunta laati ja hyväksyi arviointisuunnitelman vuodelle 2015. Arviointisuunnitelma ei ole julkinen (JulkL 24.1 § 15k).
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |