Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauniainenfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2015/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

§ 39

20.08.2015

 

Budjettivalmistelu 2016 - ensimmäinen käsittely

 

265/02.02.00/2015

 

SOV 20.08.2015 § 39

 

 

Lisätiedot:

 

talouspäällikkö Petri Mellanen, puh. (09) 5056 264

 

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

Yleiset lähtökohdat

 

 

Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Samanaikaisesti valtuuston on hyväksyttävä vähintään kolmea vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarvio on samalla suunnittelukauden ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman ja talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus on 27.5.2015 § 123 antanut talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016 - 2018 laatimisohjeet toimialueille.

 

 

Käyttötalouden osalta kaupunginhallitus on asettanut toimialoille toimialakohtaiset kehykset ulkoisen toimintakatteen tasolla (kehykset on toimialoja sitovia ulkoisten toimintatulojen ja ulkoisten toimintamenojen erotuksen osalta). Toimialakohtaisten kehysten lähtökohtana on ollut toimialan tilinpäätös 2014, talousarvio 2015 sekä toimialan oleelliset toiminnan muutokset kuluvana vuonna 2015 sekä tulevana vuonna 2016.

 

 

Kehyksessä on huomioitu arvioitu väestönkasvu tulojen lisäyksenä +1.38% ja menojen lisäyksenä +1.372 %. Yleisenä kustannustason nousuna on kehykseen huomioitu sekä tuloihin että menoihin +1.3% lisäykset ja lisäksi kehyksessä on huomioitu tehostaminen menojen osalta määrältään -1.5%.

 

 

Talousarvioprosessin eteneminen

 

 

Lautakuntien talousarvioehdotukset toimitetaan kaupunginjohtajalle ja rahatoimistoon 4.9.2015.

 

 

Kaupunginhallitus käsittelee talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2016 - 2018 kokouksissaan 14.10.2015 ja 21.10.2015.

 

 

Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota ja taloussuunnitelmaa kokouksessaan 16.11.2015.

 

 

Talousarvio 2016 esitys

 

 

Suomenkielinen opetustoimi

 

 

Suomenkielisen opetustoimen talousarvioesitys vuodelle 2016 on ulkoisen toimintakatteen osalta - 6 455 717 euroa. Ulkoinen toimintakate on - 248 716 euroa suurempi verrattuna talousarvioon 2015 (+4.0%).

 

 

Toimintatulot on talousarviossa + 73.927 euroa korkeammat kuin talousarviossa 2015. Suurin muutos tulojen kasvussa on erillisrahoitteisten projektien tulojen kasvu talousarviovuonna + 67.000 euroa verrattuna viime vuoteen. Opetushallituksen ja Opetus- ja Kulttuuriministeriön hankerahoitusta opetustoimen kehittämishankkeisiin on vuodelle 2016 myönnetty edellisvuotta enemmän.

 

 

Koulupsykologien ja koulukuraattoreiden henkilöstömenot on siirretty talousarviossa 2015 kouluilta hallinnon kustannuspaikalle (opetuspäällikölle). Lisäksi vuoden 2016 alusta tullaan siirtämään koulujen ilta- ja viikonloppu vahtimestarit koulujen budjeteista kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen budjettiin. Omnian työpajatoiminnan budjetti siirretään myös 1.1.2016 alkaen kulttuuri- ja vapaa-aikatoimeen.

 

 

Talousarviossa 2016 on määrärahoihin kohdistettu jonkin verran lisärahoitusta seuraviin toiminnan muutoksiin tai aiemmin erillisen määrärahan puuttumisen vuoksi: hallinnossa koulujen yleiset kehittämistyöt (mm. ops-työ), opettajaresurssien lisäystä Mäntymäen koululla uusien rinnakkaisluokkien perustamisen takia (oppilasmäärän kasvu), koulumateriaalin hankintoja varten Mäntymäen koululla (oppilasmäärän kasvu), ikälisäkorotusten kustannusvaikutukset opettajapalkoissa kaikissa kouluissa ja lisäksi erillisrahoitteisten hankkeiden osalta on talousarviossa 2016 varauduttu laajempaan toimintaan kuin talousarviovuonna 2015.

 

 

Suomenkielisen opetustoimen talousarvioesitys 2016 esitetään liitteenä taulukkomuodossa (Liite 1). Lisäksi lautakunnalle esitetään oheismateriaalina suomenkielisen opetustoimen tulosyksiköiden sisäiset talousarviot 2016. Tulosyksiköiden talousarviot käsitellään ainoastaan lautakunnassa. Opetustoimen tunnusluvut ja mittarit esitetään liitteenä (Liite 2).

 

 

Varhaiskasvatus

 

 

Varhaiskasvatuksen osalta budjetin rakenne on jaoteltu suomenkieliseen toimintaan, ruotsinkieliseen toimintaan sekä kieliryhmien yhteiseen toimintaan.

 

 

Varhaiskasvatuksen kaupungin kokonaistalousarvio on ulkoisen toimintakatteen osalta yhteensä - 5 612 781 euroa (+0.85% vs TA2015).

 

 

Varhaiskasvatuksen talousarvio esitetään taulukkomuodossa liitteenä (Liite 3) alustavan kieliryhmäjaottelun mukaisesti. Varhaiskasvatuksen tunnusluvut ja mittarit esitetään liitteenä (Liite 4).

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Lautakunta merkitsee tiedokseen esitetyn vuoden 2016 talousarvioesityksen sekä päättää talousarviosta 2016 lautakunnan seuraavassa kokouksessa syyskuun 1.päivänä 2015.

 

Päätös:

 

Päätösehdotuksen mukaisesti


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa