Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 03.09.2020/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 62

03.09.2020

 

Etäopetuksen arviointi keväällä 2020

 

271/12.02.00/2020

 

SOVV 03.09.2020 § 62

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Maria Ekman-Ekebom, puh. 050 308 6262

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Suomen hallitus päätti 16. maaliskuuta 2020 poikkeuksellisista olosuhteista, ja Suomen koulut suljettiin 18. maaliskuuta. Poikkeuksena olivat vuosiluokkien 1-3 ja erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat, jotka saivat jatkaa lähiopetuksessa. Lyhyellä varoitusajalla koulut muuttivat opetuksensa etäopetukseen. Käytännössä vain noin 2 prosenttia kaikista oppilaista oli koulussa. Kauniaisten lukiot aloittivat myös etäopiskelun jo muutama päivä ennen hallituksen päätöstä.

 

Etäopiskelujakson aikana kyselylomakkeita lähetettiin oppilaille, opiskelijoille ja huoltajille. Kyselylomakkeiden tarkoitus oli antaa meille arvokasta tietoa etäopetuksesta. Saatujen tietojen avulla olemme paremmin varautuneet nyt syksyn aikana, mikäli vaihtoehtoiset opetusjärjestelyt ovat ajankohtaisia, ja samalla saamme mahdollisuuden kehittää etäopetusta eteenpäin.

 

Yhteenveto kyselyn tuloksista

 

Lukiolaisten huoltajat olivat yleisesti sitä mieltä, että etäopiskelujakso oli sujunut hyvin. Haastavaa oli etäopiskelu matematiikassa ja fysiikassa. He kokivat myös työmäärän paikoin liian suurena ja motivaation puutteen haasteellisena. Vanhemmat korostivat säännöllisten kouluaikojen tarvetta. Useita ideoita etäopetuksen kehittämiseksi ja parantamiseksi nostettiin esiin.

 

Monet opiskelijat olivat tyytyväisiä etäopiskeluun ja opettajayhteyksiin. He eivät kokeneet lisäohjauksen tai -tuen tarvetta. Useimpien mielestä taso oli hyvä ja opetusalustat toimivia. Opiskelijoiden keskuudesta tuli kuitenkin kommentteja liian suuresta tehtävämäärästä ja liian vähäisestä ajasta saada tehtävät suoritetuiksi.

 

Perusopetuksen oppilaiden huoltajille osoitettu kysely vastasi aiempina vuosina lähetettyjä kyselyitä, mutta lisänä oli mahdollisuus kommentoida etäopetusta avoimissa kysymyksissä. Useimmat vastasivat kyselyyn maaliskuun loppupuolella, kun etäopetusjaksoa oli takana pari viikkoa. Huoltajat olivat yleisesti tyytyväisiä perusopetukseen. Heikoimmat tulokset tulivat kysymykseen koskien oppilaiden erilaisuuden huomioimista opetuksessa. Vaikka useimmat huoltajat olivat tyytyväisiä koulujen erilaisiin viestintäfoorumeihin, nähdään vastauksissa suurin hajonta. Etäopetusjakso jakoi huoltajat. Useissa kommenteissa toivottiin selkeitä ja yhtenäisiä rakenteita sekä tuotiin esiin tarve kontaktiopetukselle (Meetsin kautta). Monet korostivat myös, että tehtäviä oli liikaa. Useissa kommenteissa kiitettiin kouluja tekemästään työstä. Selvästi moni vanhempi koki ongelmallisena huolehtia kotona omasta työstään ja samalla toimia "varaopettajina" ja tukena etänä opiskeleville lapsille.

 

Perusopetuksen oppilaille osoitettu kysely vastasi aiempien vuosien kyselyä, mutta lisäyksenä oli kysymys koskien etäopetusta. Oppilaat antoivat kouluilleen hyvää palautetta. Ainoa huolenaihe ovat oppilaat, jotka kokevat, että heillä ei ole ystävää, sekä oppilaat, joilla ei ole turvallista aikuista, jonka puoleen he voisivat kääntyä. Avoimissa vastauksissa tulee esiin, että oppilaat kaipasivat heidän koulua ja ystäviä etäopetusjakson aikana. Useissa kommenteissa tuodaan esiin koulutyömäärä ja haaste muistaa palauttaa tehtävät. Moni toivoi myös yhtä selkeää kanavaa läksyjenantoon. Monien mielestä etäopiskelujakso oli kuitenkin toimiva.

 

Oheismateriaali (vain valiokunnan jäsenille):

 

-

Lukion huoltajakysely - kevät 2020

-

Lukion opiskelijakysely - kevät 2020

-

Peruskoulun huoltajakysely - kevät 2020

-

Peruskoulun oppilaskysely - kevät 2020

 

Sivistystoimenjohtaja:

Valiokunta merkitsee etäopetuksen arvioinnit tiedoksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa