Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 19.11.2019/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 84

19.11.2019

 

Kauniaisten suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2020 - 2021

 

91/12.00.01/2016

 

SOVV 19.11.2019 § 84

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin oman kunnan kouluun (PoL 28 §). Tällaisessa toissijaisessa oppilaaksiotossa opetuksen järjestäjä määrittelee perusteet oppilaaksiotolle. Lain mukaisesti kaikkia hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti.

 

Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaisesti opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti oppilaaksioton perusteista 7.11.2016 § 85 seuraavasti:

 

 

1.

Oppilaalla, joka osallistuu kunnalliseen maksuttomaan esiopetukseen Kauniaisissa, on oikeus toissijaiseen oppilaspaikkaan Mäntymäellä. Oppilas, joka suorittaa vuosiluokkaa 6 Mäntymäellä, voi halutessaan jatkaa Kasavuoressa vuosiluokat 7-9.

 

 

2.

Oppilaalla, jolla on hakuhetkellä sisarus Kauniaisten perusopetuksen oppilaana vuosiluokilla 1-8, on oikeus toissijaiseen oppilaspaikkaan Kauniaisten perusopetuksessa. Sisarusperustetta ei sovelleta, jos hakijan sisarus on perusopetuksen viimeisellä luokalla (9.) hakutilanteessa.

 

 

3.

Oppilaaksioton perusteita noudatetaan luetellussa järjestyksessä. Jos jäljellä olevia toissijaisia oppilaspaikkoja hakee saman kriteerin perusteella useampi kuin mitä vapaita paikkoja on tarjolla, paikat jaetaan arpomalla. Sen jälkeen, kun toissijainen oppilaaksiotto kriteereillä 1 ja 2 on tehty, suoritetaan toissijaista oppilaspaikkaa hakeneiden kesken arvonta jäljellä olevien oppilaspaikkojen täyttämiseksi. Jos hakijoiden joukossa on useampi samasta perheestä, kohdellaan heitä yhtenä hakijana. Jos viimeinen arvottu toissijainen oppilaspaikka menee tällaiselle hakijalle, suoritetaan arvonta viimeisestä toissijaisesta oppilaspaikasta uudelleen.

 

Toissijaisten oppilaspaikkojen hakuaika päättyy vuosittain 15. tammikuuta, jonka jälkeen tehdään oppilaaksiottopäätös toissijaisista oppilaista. Toissijaisessa oppilaaksiotossa valitun oppilaan koulumatkoja ei korvata.

 

Päätöksen mukaan valiokunta määrää lukuvuosittain oppilaaksi oton enimmäismäärät. Kauniaisten suomenkieliseen perusopetukseen voidaan ottaa oppilaita toissijaisessa oppilaaksi otossa vain, jos asetettu enimmäisoppilasmäärä mahdollistaa sen. Kauniaislaisille oppivelvollisuusikäisille koulupaikka Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa taataan aina, myös enimmäisoppilasmäärän ylittyessä.

 

Toissijaisia oppilaspaikkoja ovat ne paikat, jotka ovat jääneet täyttämättä ensisijaisessa oppilaaksi otossa (kauniaislaiset oppilaat). Uusia opetusryhmiä ei perusteta toissijaisen oppilaaksi oton johdosta, eikä se saa aiheuttaa lisäkustannuksia tai tarvetta lisäresurssiin. Enimmäisoppilasmäärän suuruuteen vaikuttaa esiopetuksessa olevien oppilaiden määrä sekä varautuminen niihin oppilaisiin, jotka koulupolun aikana muuttavat Kauniaisiin sekä opetusryhmien koko.

 

Oppilasmäärät lukuvuonna 2019-2020 (tilanne 18.10.2019)

 

Esiopetus

66 kauniaislaista, joista kielikylvyssä 20

 

Lisäksi 8 oppilasta, jotka eivät osallistu esiopetukseen Kauniaisissa

 

Luokka-aste

 

Oppilaita yhteensä (pl. kiky)

 

Oppilaita kielikylvyssä

 

Lk 1

67

17

Lk 2

43

19

Lk 3

58

21

Lk 4

62

18

Lk 5

55

17

Lk 6

 

58

 

18

 

Yhteensä

343

110

 

Lk 7

109

13

Lk 8

95

13

Lk 9

 

103

 

12

 

Yhteensä

307

38

 

Lukuvuonna 2019-2020 Mäntymäen koulussa on oppilaita 453, josta kielikylpyoppilaita on 110 (tilanne 18.10.2019). Muista kunnista oppilaita on yhteensä 39 (8,6 %). Mäntymäen koulun oppilasmäärä on viimeisten vuosien aikana kasvanut voimakkaasti, myös lukuvuosien aikana on tullut uusia kauniaislaisia oppilaita. Ryhmäkoko vaihtelee 13-21 oppilaan välillä. Perusopetusryhmiä on lukuvuonna 2019-2020 yhteensä 27, joista kaksi pienryhmää. Lisäksi koulussa toimii tarvittaessa valmistavan opetuksen ryhmä, jossa ei kuitenkaan ole ollut oppilaita lukuvuonna 2019-2020.

 

Kasavuoren koulussa oppilaita on 345, joista kielikylpyoppilaita on 38 (tilanne 17.10.2019). Muista kunnista Kasavuoressa on 162 oppilasta (47 %). Kasavuoren koulussa on 21 perusopetusryhmää, joista yksi pienryhmä, ja niiden koko vaihtelee 13-20 oppilaan välillä. Tämän lisäksi koulussa toimii maahanmuuttajaoppilaiden monimuoto-opetuksen ryhmä.

 

Esitys suomenkielisen perusopetuksen enimmäisoppilasmääriksi lukuvuodelle 2020-2021

 

Luokka-aste

 

Oppilaita yhteensä (pl. kiky)

 

Oppilaita kielikylvyssä

 

Lk 1

46

20

Lk 2

67

20

Lk 3

43

20

Lk 4

58

21

Lk 5

62

20

Lk 6

 

55

20

Yhteensä

331

121

 

Lk 7

103

20

Lk 8

109

20

Lk 9

 

95

20

Yhteensä

307

60

 

Lukuvuodelle 2020-2021 Mäntymäen koulun oppilasmääräksi (pl. kielikylpy) esitetään 331. Lukuun ei sisälly valmistavan luokan oppilaita. Oppilasmäärä laskee nykyisestä 12 oppilaalla, sillä esiopetuksesta on tulossa vähemmän oppilaita kuin viime syksynä. Ryhmäkoot vaihtelevat 13 ja 21 oppilaan välillä. Ensimmäiselle luokalle perustetaan neljä tai viisi rinnakkaisluokkaa. Rinnakkaisluokkien määrä päätetään keväällä, kun kouluun ilmoittautumiset on vastaanotettu.

 

Kielikylvyn oppilasmääräksi esitetään 20 oppilasta/ryhmä, jolloin se toteutuessaan nostaisi Mäntymäen kielikylpyoppilaiden määrää 11 oppilaalla. Nykyinen kielikylpyoppilaiden määrä on 110.

 

Lukuvuodelle 2020-2021 Kasavuoren koulun oppilasmääräksi (pl. kielikylpy) esitetään 307. Kielikylvyn oppilasmääräksi esitetään 20 oppilasta/ryhmä, jolloin se toteutuessaan nostaisi kielikylpyoppilaiden määrää 22 oppilaalla. Tulevien yläkouluikäisten kielikylpyoppilaiden määrä on tämän hetkisen tiedon mukaan 44.

 

Toissijaisten oppilaspaikkojen hakuaika lukuvuodelle 2020-2021 päättyy 23.1.2020, jonka jälkeen tehdään oppilaaksiottopäätös toissijaisista oppilaista. Toissijaisessa oppilaaksi otossa valitun oppilaan koulumatkoja ei korvata.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta hyväksyy esityksen mukaisesti suomenkieliseen perusopetuksen enimmäisoppilasmäärät.

 

Suomenkielisen perusopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuonna 2020-2021

 

Luokka-aste

 

Oppilaita yhteensä (pl. kiky)

 

Oppilaita kielikylvyssä

 

Lk 1

46

20

Lk 2

67

20

Lk 3

43

20

Lk 4

58

21

Lk 5

62

20

Lk 6

 

55

20

Yhteensä

331

121

 

Lk 7

103

20

Lk 8

109

20

Lk 9

 

95

20

Yhteensä

307

60

 

Toissijaisten oppilaspaikkojen hakuaika lukuvuodelle 2020-2021 päättyy 23.1.2020, jonka jälkeen tehdään oppilaaksiottopäätös toissijaisista oppilaista. Toissijaisessa oppilaaksi otossa valitun oppilaan koulumatkoja ei korvata.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa