Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 19.06.2019/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 54

19.06.2019

 

Erityisopettajan viran täyttäminen (418062)

 

102/01.01.01/2014

 

SOVV 19.06.2019 § 54

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Mäntymäen kouluun haettiin virkaan erityisopettajaa 6. - 18.6.2019. Hakuilmoitus julkaistiin kaupungin ja koulun kotisivuilla sekä MOL-sivustolla.

 

Erityisopettajan virkaan valittavalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (98/1998) mukainen kelpoisuus. Viran hoito alkaa 7.8.2018.

 

Virkaan valittavalta edellytetään vankkaa erityispedagogista osaamista sekä kykyä yhdessä tekemiseen ja odotetaan innostunutta otetta oppilaiden monipuolisen hyvinvoinnin tukemisessa sekä avointa ja myönteistä suhtautumista koulun kehittämiseen. Lisäksi edellytetään perehtyneisyyttä opetussuunnitelmaan OPS2016.

 

Hakuilmoituksessa esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Näitä ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

 

Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 3 henkilöä. Yhdellä hakijoista ei ole virkaan vaadittavaa kelpoisuutta. Ansiovertailu (oheismateriaali) ja hakuasiakirjat kokonaisuudessaan ovat nähtävinä kokouksessa.

 

Haastatteluun kutsuttiin molemmat kelpoiset hakijat. Haastatteluun osallistuivat opetuspäällikkö Sari Aarniokoski ja Mäntymäen koulun rehtori Jarmo Ranta.

 

Haastatteluryhmä katsoo, että KM * * * * * * * * omaa koulutuksensa ja työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Hän on siten haastatteluryhmän suorittaman kokonaisharkinnan perusteella toinen kahdesta ansioituneimmasta viranhakijoista.

 

* * * * * osoitti haastattelussa erinomaista erityisopetuksen osaamista ja perehtyneisyyttä erilaisiin toimintamalleihin. Hän on yhteistyökykyinen sekä innostava opettaja, jolla on halu kehittää opetusta ja koulun toimintaa.

 

Opettajavirkojen täyttämisestä päättää Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaan suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta valitsee Mäntymäen koulun erityisopettajan virkaan KM * * * * * * * * * 7.8.2019 alkaen.

 

Valinta on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä vaadittavan rikosrekisteriotteen sekä kaupungin työterveyshuollon antaman hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan, jotka on esitettävä ennen 7.8.2019.

 

Valintaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa