Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2019/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginvaltuusto

§ 41

17.06.2019

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien korvaavien kuusiaitojen istuttamista rautatien molemmin puolin kaadettujen asemesta

 

355/10.03.01/2018, 100/00.02.00/2018

 

KV 17.06.2019 § 41

Lisätiedot:

ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt, puh. 050 323 6269

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valtuutettu Finn Berg sekä 19 muuta valtuutettua ovat allekirjoittaneet 15.10.2018 päivätyn valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kaupungin tulisi velvoittaa entistä Liikennevirastoa istuttamaan uudet korvaavat kuusiaidat kaadettujen asemesta rautatien molemmin puolin Kauniaisten kaupunkimiljöön säilyttämiseksi sekä näkö- ja meluesteeksi. Valtuustoaloite on esityslistan oheismateriaalina.

 

Vuoden 2019 alussa Liikenneviraston nimi muuttui Väylävirastoksi ja näin ollen tekstissä tullaan jatkossa käyttämään tätä nimeä.

 

Ympäristöpäällikön selostus

 

Entinen Liikennevirasto (jäljempänä siis Väylävirasto) jätti joulukuussa 2017 ja helmikuussa 2018 neljä erillistä maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n (jäljempänä MRL) mukaista maisematyölupahakemusta liittyen puiden kaatoihin Kauniaisten rataosuudella rautatien suoja-alueella. Em. hankkeen tavoite oli varmistaa junaliikenteen toimintavarmuutta alueella.

 

Lupa haettiin noin tuhannen puun kaadoille (erikokoisia ja eri lajeja) seuraavilla kiinteistöillä: 235-871-1-2 (omistaja Liikennevirasto, suoja-alue ulottuu myös kaupungin omistamille alueille), 235-402-289 (omistaja As Oy Martinkallio), 235-402-5 (omistaja Koy Kauniaisten Trallapark), 235-1-4-4 (alueen omistaja As Oy Forselleksentie 1-3). Koska rautatien suoja-alue (30 metrin etäisyys uloimman raiteen keskilinjasta) ulottuu Kauniaisissa myös yksityisten tonttien ja kaupungin omistamien alueiden puolelle, haki Väylävirasto näiden alueiden osalta maisematyölupaa kiinteistönomistajien valtakirjalla.

 

Kauniaisten kaupungin ympäristöpäällikkö on 27.9.2018 myöntänyt kolme erillistä maisematyölupaa asiaan liittyen oheismateriaalina olevan kartan mukaisesti. Käsittelyn yhteydessä Liikenneviraston alue (235-871-1-2) jaettiin kahteen eri osaan, eli A-osaan Koivuhovin asemalta Kauniaisten asemalle sekä B-osaan Kauniaisten asemalta Keraan päin. Näistä A-alueelle myönnettiin maisematyölupa, kun taas B-alueen sekä kiinteistön As Oy Forselleksentie 1-3 omistaman alueen luvitus jäi odottamaan lisäselvityksiä koskien alueen liito-oravatilannetta. Väylävirasto on 11.3.2019 ilmoittanut, että kyseisiä lisäselvityksiä ei alueella tulla tekemään ja että hakemukset vedetään näiden kahden alueen osalta takaisin.

 

Kaadettavat puut Kauniaisten kaupungin omistamilla alueiden osilla käsiteltiin siis Väyläviraston hakemuksen A-alueen yhteydessä.

 

Radanpitäjän oikeus poistaa puita rautatien suoja-alueelta

 

Ratalain 37 §:n mukaan radanpitäjällä on tie- tai rautatieliikenteen turvallisuuden sitä vaatiessa oikeus poistaa suoja-alueelta kasvillisuutta tai rajoittaa kasvillisuuden korkeutta. Näin ollen kaupungilla ei ole oikeutta velvoittaa radanpitäjä Väylävirastoa istuttamaan uusia puita kaadettujen sijaan radan suoja-alueella.

 

Toteutetut puunkaadot

 

Pääosa kyseisistä puunkaadoista on toteutettu aikavälillä 12/2018 - 02/2019 ja viimeisimmät suuret puut kaadettiin toukokuun alussa. Tämän yhteydessä aluetta ryhdyttiin myös siistimään radan kunnossapidosta vastaavan NRC Groupin toimesta. Tukkipuut sekä hakkuujäte kerätään kolmeen - neljään eri paikkaan junaradan varteen ja energiajakeeksi menevä hakkuujäte kuivataan kasassa, minkä jälkeen se joko haketetaan paikan päällä tai siirretään sellaisenaan lähemmäksi energialaitosta. Energiajakeeksi menevä hakkuujäte poistetaan 31.8.2019 mennessä.

 

Väyläviraston kannanotto liittyen valtuustoaloitteeseen

 

Ympäristötoimi on 3.5.2019 pyytänyt Väylävirastolta kannanottoa mahdollisuudesta istuttaa korvaavia puita kaadettujen sijaan rautatien suoja-alueella Kauniaisten rataosuudella.

 

Väylävirasto on 17.5.2019 päivätyssä vastauksessaan mm. todennut, että riskipuita on poistettu rataverkon läheisyydessä kauttaaltaan Suomessa ja sillä pyritään ehkäisemään ilmastomuutoksen aiheuttamien lisääntyvien myrskyvaurioiden syntymistä varsinkin sähköistetylle rataosuudelle. Edellä mainittujen syiden vuoksi Väylävirasto ei pidä mahdollisena istuttaa omille alueilleen uusia puita.

 

Väyläviraston katsoo kutenkin, että kaupunki voi, mikäli haluaa, istuttaa omistamilleen alueilleen korvaavia puita. Tällöin tulee kuitenkin istuttaa sellaisia puita, joiden korkeus tulevaisuudessa ei aiheuta vaurioita junaradalle. Myös kiskoliukkautta syksyisin aiheuttavien lehtipuiden istuttamista tulee välttää.

 

Väylävirasto on myös vastuksessaan todennut, että Kauniaisten alueista joilta poistettiin puita, merkittävä osa sijoittuu alueelle, johon on suunniteltu Espoon kaupunkirata. Väyläviraston vastaus kokonaisuudessaan on oheismateriaalina (vain KV:n jäsenille).

 

Kaupunkirata

 

Espoon kaupunkiratahanke on nostettu pääkaupunkiseudun MAL-suunnitelmassa yhdeksi kärkihankkeeksi vuosille 2020-2023. Radalla on hyvä toteutusvalmius ja hanke saattaa käynnistyä lähivuosina. Mikäli kaupunginvaltuusto katsoo, että korvaavia puita tulee istuttaa kaupungin omistamille alueille rautatien suoja-alueelle, tulisi istutukset suunnitella ja toteuttaa aikaisintaan silloin, kun kaupunkiradan tarkemmat toteutussuunnitelmat kuten aikataulu, rata-alueen tuleva rajaus, mahdollisten meluaitojen sijoittelu, rakennusaikaiset työmaa-alueet jne. ovat tiedossa. Näin vältytään siitä, että havupuutaimia istutetaan alueelle, joka parin vuoden kuluttua jää mahdollisen kaupunkiratatyömaan alle.

 

Kaupungin- sekä kunnossapitopuutarhurilta saatujen tietojen mukaan mahdolliset havupuutaimien istutukset tulee ajoittaa kevääseen tai syksyyn ja ne voidaan jaksottaa useampaan kasvukauteen. Hoidoksi riittää heinittymisen ja tallautumisen ehkäisy sekä varjostavien lehtipuutaimien poisto. Mahdolliset istutustyöt voidaan ottaa kuntatekniikan työohjelmaan aikaisintaan v. 2020-2021 budjetti- ja resurssisyistä.

 

Tietoa liittyen kaupungin maanomistukseen rautatien läheisyydessä on esityslistan oheismateriaaliina olevassa karttaliitteessä.

 

KH:

KV merkitsee tiedokseen edellä olevan vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen kuusiaitojen istuttamisesta rautatien molemmille puolille ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa