Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2019/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kaupunginvaltuusto

§ 35

17.06.2019

 

Tarkastusvaliokunnan arviointikertomus vuodelta 2018

 

261/02.06.01/2018

 

KV 17.06.2019 § 35

Lisätiedot:

tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Filppula, puh. 040 841 0568

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastusvaliokunta on käsitellyt vuoden 2018 arviointikertomusluonnosta kokouksissaan 7.2., 26.3., 10.4., 25.4., 2.5. ja 15.5.2019. Tarkastusvaliokunta on 16.5.2019 § 46 hyväksynyt ja allekirjoittanut tarkastusvaliokunnan arviointikertomuksen vuodelta 2018 ja päättänyt saattaa sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Tarkastusvaliokunnan hyväksymä arviointikertomus on liitteenä.

 

Tarkastusvaliokunta:

KV päättää merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2018.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa