Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 15.05.2019/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 36

15.05.2019

 

Otto-oikeuden käyttäminen asiassa "Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen (454026)"

 

176/01.01.01/2019

 

SOVV 15.05.2019 § 36

 

Lisätiedot:

Valiokunnan puheenjohtaja Satu Mollgren, puh. 040 533 4616

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Valiokunnan puheenjohtaja on sähköpostitse 8.5.2019 ilmoittanut sivistystoimenjohtajalle kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 24 §:n mukaisesti päättäneensä ottaa valiokunnan käsiteltäväksi sivistystoimenjohtajan 8.5.2019 tekemään päätökseen § 44 koskien viranhaltijan siirtämistä toiseen virkasuhteeseen. Mainittu viranhaltijapäätös on oheismateriaalina.

 

Hallintosäännön 119 §:n 5 momentin mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Puheenjohtajan ehdotus on tässä tapauksessa käsittelyn pohjana. Huomioon ottaen asian luonteen ei ole tarkoituksenmukaista, että päätöksen tehnyt viranhaltija tai hänen alaisensa toimisi tässä asiassa esittelijänä, minkä takia ehdotetaan, että valiokunta päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Taustaa

 

KH on kokouksessaan 28.1.2019 (§ 11) pyytänyt, että sille valmistellaan esitys rehtorimallista, jossa suomenkielisen perusopetuksen ala- ja yläkoulua johtaa yhteinen rehtori ja molemmilla kouluilla on virka-apulaisrehtori. KH pyysi myös esitystä uuden julkiseen hakuun laitettavan rehtorivakanssin perustamisesta sekä järjestelyistä virka-apulaisrehtorien vakanssien suhteen sekä toiminnan aloittamisjanakohdasta.

 

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta on kokouksessaan 13.3.2019 (§ 23) päättänyt esittää kaupunginhallitukselle, että nykyiset perusopetuksen rehtorin virat muutetaan virka-apulaisrehtorin viroiksi ja KH perustaa uuden perusopetuksen yhteisen rehtorin viran.

 

KH päätti kokouksessaan 25.3.2019 (§ 46), että suomenkielisessä perusopetuksessa siirrytään samanlaiseen johtamismalliin kuin ruotsinkielisessä perusopetuksessa ilman pilotointia, ja päätti perustaa suomenkieliseen perusopetukseen yhteisen rehtorin viran ja kaksi virka-apulaisrehtorin virkaa 1.8.2019. Samalla KH lakkautti Kasavuoren ja Mäntymäen koulujen rehtoreiden virat (vakanssinumerot 453026 ja 451001) 1.8.2019 alkaen. Lisäksi KH päätti, että yhteisen rehtorin ja yläkoulun virka-apulaisrehtorin virkojen julkinen haku aloitetaan heti. Mikäli nykyinen virassa oleva alakoulun rehtori ei tule valituksi uuteen rehtorinvirkaan, hänet siirretään virka-apulaisrehtorin virkaan. Rehtorin virka laitetaan julkiseen hakuun hyvän hallintotavan mukaisesti.

 

Tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä KH kumosi kokouksessaan 6.5.2019 (§ 90) päätöksen virkojen julkisesta hausta ja siitä, että nykyinen virassa oleva alakoulun rehtori tulee siirtää virka-apulaisrehtorin virkaan, mikäli hän ei tule valituksi uuteen rehtorinvirkaan. Päätös kumottiin, koska KH:lla ei ollut toimivaltaa tältä osin.

 

Perustelut otto-päätökselle

 

Suomenkielisen perusopetuksen yhteisen rehtorin virka on opetustoimen keskeisimpiä virkoja.

 

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää pääsääntöisesti julkista hakumenettelyä.

 

Kauniaisten hallintosäännön mukaan toimivalta palkkaamiseen toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen on valiokunnalla (§ 32). Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää rehtorin valinnasta toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen.

 

Sivistystoimenjohtaja on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin perusteella poikennut julkisesta hakumenettelystä ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n 1 momentin nojalla siirtänyt viranhaltijan toiseen virkasuhteeseen. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 § ei ole velvoittava. Kaupungin hallintosäännön mukaan toimivalta siirtämiseen on toimialajohtajalla (§ 36).

 

Kokouksessaan 24.4.2019 (§ 34) valiokunta kävi keskustelua rehtorimalliin siirtymisestä. Valiokunta suullisesti ohjeisti, että mikäli KH kokouksessaan pitää voimassa päätöksen uuteen malliin siirtymisen ilman pilotointia, mutta peruu rehtorivalintaa koskevat päätökset, viranhaltijoiden tulee valmistella virkojen asettaminen julkiseen hakumenettelyyn valiokunnan 21.5.2019 kokoukseen.

 

Päätöksenteolta edellytetään johdonmukaisuutta.

 

Virkojen julkinen hakumenettely on ollut suomenkielisen opetustoimen toimintatapa. Suomenkielinen opetustoimi on systemaattisesti asettanut virat julkiseen hakuun, myös tilanteissa, joissa niihin on ollut päteviä sisäisiä hakijoita.

 

Johdonmukainen kunnallinen päätöksenteko tukeutuu kaupungin strategian noudattamiseen. Kauniaisten strategian kohta "fiksun toiminnan, talouden ja yhteistyön Kauniainen" nostaa avoimen toimintakulttuurin keskeiseen asemaan. Tällöin myös rekrytointiprosessin tulee olla avoin ja läpinäkyvä.

 

Hakuilmoituksessa voidaan mainita viranhoidossa tärkeinä pidettäviä seikkoja, jotka voivat vaikuttaa valintapäätökseen. Työnantajan tulee harkita tarkkaan, mitä asioita hakuilmoituksessa mainitaan ja onko kyse siitä, että tiettyä asiaa edellytetään vai että se esimerkiksi katsotaan eduksi. Hakuilmoituksella on oikeudellista merkitystä arvioitaessa muun muassa hakijoiden ansioituneisuutta ja virkavalinnan perusteluja. Varsinaisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa voi olla maininta seikoista, joita pidetään tärkeinä viranhoidossa ja jotka vaikuttavat valintapäätökseen. Tällaisia seikkoja voi olla esimerkiksi tietty erityiskoulutus tai -kokemus.

 

Edellä olevan perusteella esitetään, että valiokunta käyttää asiassa otto-oikeutta, kumoaa tehdyn päätöksen ja päättää, että asiassa noudatetaan yhteisen rehtorin viran osalta julkista hakumenettelyä sekä, että viranhaltija siirretään toiseen virkaan kuin päätöksessä mainittuun. Jälkimmäisen osalta asian käsittely pitää siirtää seuraavaan valiokunnan kokoukseen, johon mennessä viranhaltijalle on viranhaltijalain 24 §:n 3 momentin mukaan varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen siirtämistä virka-apulaisrehtorin virkaan.

 

Ottopäätöksen kohteena olevassa ja käsiteltäväksi otetussa asiassa toimielin voi tehdä uuden päätöksen, pysyttää, kumota tai muuttaa aiemmin tehdyn päätöksen tai palauttaa asia päätöksen tehneen viranomaisen, tässä tapauksessa viranhaltijan käsiteltäväksi.

 

Päätösehdotus:

Valiokunta päättää esitettyjen erityisten syiden perusteella, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Valiokunta päättää käyttää otto-oikeutta sivistystoimenjohtajan 8.5.2019 tekemään päätökseen § 44 koskien viranhaltijan siirtämistä toiseen virkasuhteeseen ja päättää kumota mainitun viranhaltijapäätöksen.

 

Valiokunta päättää asettaa suomenkielisen perusopetuksen yhteisen rehtorin viran (454026) julkiseen hakuun välittömästi. Rekrytointiprosessiin kuuluu ulkopuolisen tekemä soveltuvuusarviointi.

 

Lisäksi valiokunta päättää siirtää viranhaltijan siirtämistä virka-apulaisrehtorin virkaan koskevan asian käsittelyn valiokunnan seuraavaan kokoukseen, johon mennessä viranhaltijalle on viranhaltijalain 24 §:n 3 momentin mukaan varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen siirtämistä.

---------------

 

Jäsenet Laitinen, Hirvasvuopio ja Laakio kannattivat, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä ja että puheenjohtajan ehdotus on tässä tapauksessa käsittelyn pohjana.

 

Jäsen Karimaa pyysi valiokunnalta selvitystä, onko joku valiokunnan jäsenistä hallintolain 6.6.2003/434 mukaan esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn (Hallintolaki §§27-29). Kukaan valiokunnan jäsenistä ei ilmoittanut olevansa esteellinen asian käsittelyyn valiokunnan kokouksessa.

 

Jäsen Karimaa ehdotti, että sivistystoimenjohtajan viranhaltijapäätöksen 44 § (8.5.2019) "Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen (454026)" osalta valiokunta ei käytä otto-oikeutta ja että valiokunta ei myöskään kumoa viranhaltijapäätöstä, koska päätös on tehty voimassa olevien sääntöjen mukaisesti ja yhdenvertaisuus huomioon ottaen. Jäsen Karimaan ehdotus raukesi ilman kannatusta. Jäsen Karimaa jätti eriävän mielipiteen asiasta (Liite 1).

 

Puheenjohtaja totesi, että jäsen Karimaan ehdotus on rauennut ilman kannatusta ja että muita kannatettuja ehdotuksia ei ole esitetty. Puheenjohtaja totesi valiokunnan hyväksyneen puheenjohtajan ehdotuksen päätökseksi.

 

Päätös:

Valiokunta päätti esitettyjen erityisten syiden perusteella, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Valiokunta päätti käyttää otto-oikeutta sivistystoimenjohtajan 8.5.2019 tekemään päätökseen § 44 koskien viranhaltijan siirtämistä toiseen virkasuhteeseen ja päättää kumota mainitun viranhaltijapäätöksen.

 

Valiokunta päätti asettaa suomenkielisen perusopetuksen yhteisen rehtorin viran (454026) julkiseen hakuun välittömästi. Rekrytointiprosessiin kuuluu ulkopuolisen tekemä soveltuvuusarviointi.

 

Lisäksi valiokunta päätti siirtää viranhaltijan siirtämistä virka-apulaisrehtorin virkaan koskevan asian käsittelyn valiokunnan seuraavaan kokoukseen, johon mennessä viranhaltijalle on viranhaltijalain 24 §:n 3 momentin mukaan varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen siirtämistä.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa