Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 21

13.05.2019

 

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan valitseminen toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021

 

155/00.00.01/2017

 

KV 13.05.2019 § 21

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuluvan valtuustokauden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon oletettiin vielä siirtyvän maakuntahallintoon vuoden 2019 alusta, jonka vuoksi kaikki toimialakohtaiset valiokunnat asetettiin kahdeksi vuodeksi, eli 31.5.2019 saakka.

 

Kaupungin hallintosäännön 9 §:n mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on yhdeksän (9) jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valiokunnan varsinaiset jäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta, jollei valtuusto ennen valiokunnan nimeämistä toisin päätä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Kts. myös esityslistan asian 4 oheismateriaalina oleva ohjeistus ja Kuntaliiton yleiskirje 11/2017.

 

Tasa-arvolain mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tulee olla miehiä ja naisia vähintään neljä (4).

 

Kuluvalla toimikaudella sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoonpano on seuraava:

 

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

 

 

 

 

 

PJ

Heikki Kurkela

Kok.

Pekka Oksanen

Kok.

VPJ

Patrik Limnell

RKP

Jan Mäkiö

RKP

 

Anna Lena Karlsson-Finne

RKP

Monica Heikel-Nyberg

RKP

 

Agneta Selroos

RKP

Marina Almark

RKP

 

Jukka Louhija

RKP

Jens Tegengren

RKP

 

Binga Tupamäki

Kok.

Ulla Laitinen

Kok.

 

Olavi Filppula

Kok.

Pauli Tuohioja

KD

 

Katarina Alanko

Vihr.

Margit Peltovirta

Vihr.

 

Petri Lehtinen

PS

Matti Soirinsuo

PS

 

KH:

KV valitsee toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 sosiaali- ja terveysvaliokuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

..........

 

Puheenjohtajan ehdotus, että ennakolta toimitettu ja kokouksessa kankaalle heijastettu puolueiden laatima ehdotus sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoonpanoksi toimisi pohjaehdotuksena, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

KV valitsi seuraavalle kaksivuotistoimikaudelle sosiaali- ja terveysvaliokuntaan jäsenet, henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtajat seuraavasti:

 

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

 

 

 

 

 

PJ

Heikki Kurkela

Kok.

Pekka Oksanen

Kok.

VPJ

Patrik Limnell

RKP

Jan Mäkiö

RKP

 

Anna Lena Karlsson-Finne

RKP

Monica Heikel-Nyberg

RKP

 

Agneta Selroos

RKP

Marina Almark

RKP

 

Jukka Louhija

RKP

Jens Tegengren

RKP

 

Binga Tupamäki

Kok.

Ulla Laitinen

Kok.

 

Olavi Filppula

Kok.

Pauli Tuohioja

KD

 

Katarina Alanko

Vihr.

Margit Peltovirta

Vihr.

 

Petri Lehtinen

PS

Matti Soirinsuo

PS


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa