Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.05.2019/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 28

13.05.2019

 

Liikuntavaliokunnan valitseminen toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021

 

155/00.00.01/2017

 

KV 13.05.2019 § 28

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kuluvan valtuustokauden alussa sosiaali- ja terveydenhuollon oletettiin vielä siirtyvän maakuntahallintoon vuoden 2019 alusta, jonka vuoksi kaikki toimialakohtaiset valiokunnat asetettiin kahdeksi vuodeksi, eli 31.5.2019 saakka.

 

Hallintosäännön mukaan liikuntavaliokunnassa on seitsemän (7) jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valiokunnan varsinaiset jäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta, jollei valtuusto ennen valiokunnan nimeämistä toisin päätä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Kts. myös esityslistan asian 4 oheismateriaalina oleva ohjeistus ja Kuntaliiton yleiskirje 11/2017.

 

Tasa-arvolain mukaan valiokunnassa tulee olla vähintään 3 naista ja miestä.

 

Kuluvalla toimikaudella liikuntavaliokunnan kokoonpano on seuraava:

 

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

 

 

 

 

 

PJ

Minna Korpela

Kok.

Binga Tupamäki

Kok.

VPJ

Johan Hallbäck

RKP

Patrik Limnell

RKP

 

Patrick Nysten

RKP

Carl-Göran Karlsson

RKP

 

Ann-Charlotte Schalin

RKP

Catharina Gylling-Bärlund

RKP

 

Jaakko Nevanlinna

Kok.

Pekka Herkama

Kok.

 

Mika Laakio

Kok.

Virva Wahlstedt

Kok.

 

Oili Sivula

Vihr.

Maija Lauri

Vihr.

 

KH:

KV valitsee toimikaudeksi 1.6.2019-31.5.2021 liikuntavaliokuntaan seitsemän (7) jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä nimeää valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

..........

 

Puheenjohtajan ehdotus, että ennakolta toimitettu ja kokouksessa kankaalle heijastettu puolueiden laatima ehdotus liikuntavaliokunnan kokoonpanoksi toimisi pohjaehdotuksena, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

KV valitsi seuraavalle kaksivuotistoimikaudelle liikuntavaliokuntaan jäsenet, henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtajat seuraavasti:

 

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

 

 

 

 

 

PJ

Minna Korpela

Kok.

Binga Tupamäki

Kok.

VPJ

Johan Hallbäck

RKP

Patrik Limnell

RKP

 

Patrick Nysten

RKP

Carl-Göran Karlsson

RKP

 

Ann-Charlotte Schalin

RKP

Catharina Gylling-Bärlund

RKP

 

Jaakko Nevanlinna

Kok.

Pekka Herkama

Kok.

 

Harri Fagerlund

Kok.

Virva Wahlstedt

Kok.

 

Maija Lauri

Vihr.

Oili Sivula

Vihr.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa