Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2019/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Keskusvaalilautakunta

§ 9

10.04.2019

 

Uuden varavaltuutetun määrääminen

 

155/00.00.01/2017

 

KVAAL 10.04.2019 § 9

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n (nykyisin 17 §) mukaisesti jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Viime kuntavaalien jälkeen on määrätty uusia varavaltuutettuja kokouksessa 13.12.2018 (§ 14).

 

Seuraava varavaltuutettu on tämän jälkeen muuttanut pois paikkakunnalta ja siten menettänyt vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamushenkilötehtäviin:

-

Varavaltuutettu Juhana Holopainen (Kok.) (KV 11.3.2019 § 10).

 

Tämän johdosta on edellä mainitun vaaliliiton (Kok.+ KD) varavaltuutettujen määrä jäänyt vajaaksi ja keskusvaalilautakunnan on määrättävä tälle uusi varavaltuutettu. Ehdokkaan vaalikelpoisuus on tarkistettu uudelleen. Todettakoon, että ko. vaaliliitossa ei ole tämän jälkeen enää muita ehdokkaana olleita henkilöitä.

 

Tulosteet "Ehdokkaat vertausluvuittain" ja "Valitut ja varamiehet vertausluvuittain" ovat oheismateriaalina.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta määrää uudeksi varavaltuutetuksi seuraavan ehdokkaana olleen henkilön, joka tulee vaaliliiton viimeiselle sijalle seuraavasti:

 

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Matti Kivinen (14).

 

Tiedoksi:

KV:n puheenjohtaja

Uusi varavaltuutettu

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa