Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2018/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Keskusvaalilautakunta

§ 14

13.12.2018

 

Uusien varavaltuutettujen määrääminen

 

155/00.00.01/2017

 

KVAAL 13.12.2018 § 14

Lisätiedot:

kaupunginlakimies Lena Filipsson-Korento, puh. 050 354 0121

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n (nykyisin 17 §) mukaisesti jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Viime kuntavaalien jälkeen ei ole määrätty uusia varavaltuutettuja.

 

Seuraavat valtuutetut ja varavaltuutetut ovat kuluvan valtuustokauden aikana muuttaneet pois paikkakunnalta ja siten menettäneet vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamushenkilötehtäviin tai muutoin saaneet vapautusta tästä luottamustehtävästään:

 

-

Valtuutettu Risto Artjoki (Kok.) (KV 14.5.2018). Tilalle tullut Jukka Koivisto (Kok.).

-

Varavaltuutettu Sari Heine-Koskinen (Kok.) (KV 18.6.2018).

-

Valtuutettu Jukka Koivisto (Kok.) (KV 17.9.2018 § 32). Tilalle tullut Olavi Filppula (Kok.).

-

Varavaltuutettu Olavi Tupamäki (Kok.) (KV 17.9.2018 § 34).

-

Varavaltuutettu Daniel Nyberg (RKP) (KV 17.9.2018 § 35).

-

Valtuutettu Yvonne Lassenius (RKP) (KV 15.10.2018). Tilalle tullut Anna Lena Karlsson-Finne (RKP).

 

Tämän johdosta on edellä mainitun puolueen ja vaaliliiton (Kok.+KD) varavaltuutettujen määrä jäänyt vajaaksi ja keskusvaalilautakunnan on määrättävä näille uudet varavaltuutetut. Ehdokkaiden vaalikelpoisuus on tarkistettu uudelleen. Todettakoon, että sillä ei ole merkitystä onko ehdokas puolueen jäsen vai ei.

 

Tulosteet "Ehdokkaat vertausluvuittain" ja "Valitut ja varamiehet vertausluvuittain" ovat oheismateriaalina.

 

Ehdotus:

Keskusvaalilautakunta määrää uusiksi varavaltuutetuiksi seuraavat ehdokkaana olleet henkilöt, jotka tulevat puolueensa / vaaliliiton viimeiselle sijalle seuraavasti:

 

-

Svenska folkpartiet i Finland: Marina Nygård (15)

-

Svenska folkpartiet i Finland: Viktor Grandell (16)

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Pekka Haro (11)

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Juhana Holopainen (12)

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Mustafa Orhan (13)

-

Vaaliliitossa ollut Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillinen Liitto: Atte Saari (14)

 

Tiedoksi:

KV:n puheenjohtaja

Uudet varavaltuutetut

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa