Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 11.10.2018/Pykälä 82

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 82

11.10.2018

 

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020

 

594/12.00.01/2014

 

SOVV 11.10.2018 § 82

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.

 

Perusopetuslain 23 § määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen perusopetuksen oppilaiden huoltajille on tehty kyselyjä lukuvuoden työ- ja loma-ajoista vuosina 2015, 2016 sekä 2017. Kyselyiden tulokset ovat oheismateriaalina.

 

Suomenkielisissä kouluissa siirryttiin viikon mittaiseen syyslomaan lukuvuonna 2015-2016. Ruotsinkielisissä kouluissa syysloman pituus on kaksi päivää. Syysloman pituuden erosta johtuen koulujen työ- ja loma-ajat ovat poikenneet toisistaan suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä kouluissa.

 

Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja loma-aikojen suunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä esiopetuksen ja ruotsinkielisen opetustoimen kanssa. Ruotsinkielinen opetustoimi päättää koulujen työ- ja loma-ajoista marraskuussa (SUUS 13.11.2018).

 

Lukuvuoden 2019-2020 koulupäivien lukumäärä on 187. Lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiviksi osuvat itsenäisyyspäivä (pe 6.12.), loppiainen (ma 6.1.) ja vapunpäivä (pe 1.5.).

 

Esitys suomenkielisten esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2019-2020 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 2019

 

Perusopetus ja lukio

 

Esiopetus

 

ma 12.8. - la 21.12.2019

ma 12.8. - pe 20.12.2019

Syysloma 14. - 18.10.2019 (viikko 42)

Joululoma 23.12.2019 - 6.1.2020

 

Kevätlukukausi 2020

 

Perusopetus ja lukio

 

Esiopetus

 

ti 7.1. - la 30.5.2020

ti 7.1. - pe 29.5.2020

Talviloma 17. - 21.2.2020 (viikko 8)

 

Lukion päättävien abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä on pe 14.2.2020. Abiturienteilla koulupäiviä on yhteensä 121.

 

Lisäksi esitetään, että peruskouluilla ja lukiolla on kodin ja koulun yhteistyöhön käytettävä lauantaityöpäivä 7.9.2019.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2019-2020 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti.

 

Syyslukukausi 2019

 

Perusopetus ja lukio

 

Esiopetus

 

ma 12.8. - la 21.12.2019

ma 12.8. - pe 20.12.2019

Syysloma 14. - 18.10.2019 (viikko 42)

Joululoma 23.12.2019 - 6.1.2020

 

Kevätlukukausi 2020

 

Perusopetus ja lukio

 

Esiopetus

 

ti 7.1. - la 30.5.2020

ti 7.1. - pe 29.5.2020

Talviloma 17. - 21.2.2020 (viikko 8)

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa