Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.08.2018/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 115

20.08.2018

 

Uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan valinta kaupunkikuvatoimikuntaan

 

8/00.00.01/2015

 

KH 20.08.2018 § 115

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 050 370 8238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

KH päätti 11.6.2018 käsitellessään Mikko J. Salmisen eronpyyntöä rakennusvaliokunnan jäsenyydestä ja myöntäessään hänelle samalla eron kaupunkikuvatoimikunnan jäsenyydestä palata kaupunkikuvatoimikunnan uuden jäsenen valintaan valtuuston valittua ensin uuden jäsenen rakennusvaliokuntaan Salmisen tilalle. KV valitsi 18.6.2018 toimikauden 2017-2019 jäljellä olevaksi ajaksi Pekka Herkaman uudeksi jäseneksi valiokuntaan ja nimesi hänet valiokunnan uudeksi varapuheenjohtajaksi.

 

Kaupunkikuvatoimikunnan kolmesta (3) luottamushenkilöjäsenestä yhden on oltava rakennusvaliokunnan jäsen. Salminen oli myös toiminut kaupunkikuvatoiminnan varapuheenjohtajana.

 

Selvyyden vuoksi rakennusvaliokunnan ja kaupunkikuvatoimikunnan nykyiset luottamushenkilökokoonpanot luetellaan alla:

 

Rakennusvaliokunta

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

 

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

Puheenjohtaja

Christel Lamberg-Allardt

 

RKP

 

 

Camilla Sederholm

 

RKP

Varapuheenjohtaja

Pekka Herkama

 

Kok.

 

 

Olavi Tupamäki*)

 

Kok.

Seija Bucktman

KD

 

Jaana Hirvasvuopio

KD

Christoffer Lindqvist

RKP

 

Peter Lindqvist

RKP

Taisto Miettinen

PS

 

Tapio Panttila

PS

 

Kaupunginhallituksen edustaja, Mikko J. Salminen (KH 28.5.2018 § 89)

 

Kaupunkikuvatoimikunta

 

Varsinaiset

jäsenet

Puolue

 

Henkilökohtaiset

varajäsenet

Puolue

Puheenjohtaja

Konsta Saarela

 

RKP

 

 

Kari Pesonen

 

Vihr. (sit.)

Varapuheenjohtaja

-

 

 

 

Olavi Tupamäki*)

 

Kok.

Mervi Savolainen

Vihr. (sit.)

 

Veronica Rehn-Kivi

RKP

 

*) Olavi Tupamäki on 26.6.2018 pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä. Asia esitellään seuraavana esityslistalla.

 

KJ:

KH päättää valita kaupunkikuvatoimikuntaan rakennusvaliokuntaa edustavan uuden jäsenen sekä nimetä toimikuntaan uuden varapuheenjohtajan toimikunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2017-2019.

..........

 

Varapuheenjohtaja Tiina Rintamäki-Ovaskan ehdotus Pekka Herkaman valitsemisesta, hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös:

KH päätti valita Pekka Herkaman kaupunkikuvatoimikuntaan rakennusvaliokuntaa edustavaksi jäseneksi sekä nimetä hänet varapuheenjohtajaksi toimikuntaan sen jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2017-2019.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa