Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 13.06.2018/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 56

13.06.2018

 

Kauniaisten lukion musiikin tuntiopettaja toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen

 

625/01.01.01/2014

 

SOVV 13.06.2018 § 56

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Lukion musiikin tuntiopettajaa koskeva hakuilmoitus julkaistiin 24.5.2018 MOL:ssa ja kaupungin kotisivuilla. Määräaikaan 6.6. 2018 mennessä tuli 10 hakemusta. Valittavalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (98/1998) mukainen kelpoisuus. Hakijoista kahdeksalla on vaadittava kelpoisuus. Ansiovertailu on oheismateriaalina. Hakuasiakirjat kokonaisuudessaan ovat nähtävinä kokouksessa.

 

Haastatteluun valikoitui neljä hakijaa, joilla on musiikin opettajan pätevyys sekä aiempaa kokemusta lukiossa opettamisesta. Haastatteluun kutsuttiin * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *. Haastattelut suoritettiin 6. - 7.6 ja 11.6.2018. Lukion rehtori oli läsnä kaikissa haastatteluissa, suomenkielinen opetuspäällikkö 6.6. ja 11.6., ruotsinkielinen opetuspäällikkö 7.6.

 

Haastatteluryhmä katsoo, että KM * * * * * * * omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Hän on siten haastatteluryhmän suorittaman kokonaisharkinnan perusteella ansioitunein hakijoista.

 

Virkaan esitettävä on toiminut Kauniaisten lukiossa musiikin opettajana lukuvuoden 2017-18, ja on osoittanut hakemuksessaan ja haastattelussa merkittävää pedagogista kykyä ja innostavaa otetta oppiaineensa kehittämiseen sekä opiskelijoiden motivaation ja harrastuneisuuden herättämiseen. Hänellä on ideoita, jotka sopivat koulun painotuksen kehittämiseen yhdistämällä musiikkibisneksen opetusta kurssitarjontaan. Hän hallitsee erittäin hyvin musiikkiin ja esittämiseen tarvittavan teknologian käytön, mikä sopii hyvin koulun tarpeisiin.

 

Opettajavirkojen täyttämisestä päättää Kauniaisten kaupungin hallintosäännön mukaan suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta valitsee Kauniaisten lukion musiikin tuntiopettajaksi toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen KM * * * * * * *.

 

Koeaikaa ei tarvita, koska asianosainen on toiminut Kauniaisten lukiossa 7.8.2017 alkaen.

 

Valinta on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä vaadittavan rikosrekisteriotteen ja kaupungin työterveyshuollon antaman hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan. Asiakirjat on esitettävä ennen 6.7.2018.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa