Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.03.2018/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 48

26.03.2018

 

Valtuuston 12.3.2018 päätösten laillisuuden toteaminen

 

80/00.01.02/2018

 

KH 26.03.2018 § 48

Lisätiedot:

hallintopäällikkö Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata mahdolliset laillisuusvirheet.

 

Jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta sekä saatettava asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL § 96).

 

Kokouksessa valt. Björk ym. jättivät valtuustoaloitteen, jossa ehdotetaan, että kaupunki selvittää muutaman Espoon kanssa yhteensopivan pyöräaseman hankkimista, mahdollisia paikkoja ja kustannuksia.

 

Valtuustoaloite on saatettu yhdyskuntatoimelle valmisteltavaksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

KJ:

KH toteaa valtuuston 12.3.2018 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen.

..........

 

Valtuuston 12.3.2018 pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen on todettu, että §:stä 4 "Kauniaisten kaupunkistrategian 2018-2022 hyväksyminen", strategian Vihreä kävelykaupunki-teeman toisesta tavoitteesta puuttuu sanat "ja hiilineutraalisuustavoitteen vuoteen 2035". Nämä on lisätty pöytäkirjaan ja liitteeseen teknisenä korjauksena.

 

Päätös:

KH totesi valtuuston 12.3.2018 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsi tiedoksi kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen.

 

Lisäksi KH totesi, että §:n 4 on tehty tekninen korjaus.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa