Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.03.2018/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 7

12.03.2018

 

Lisämäärärahaesitys hissiavustushakemuksen johdosta

 

69/10.04.03/2016, 43/02.02.00/2018

 

KV 12.03.2018 § 7

Lisätiedot:

toimialasihteeri Leena Porvali, puh. 050 382 9233

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Yhdyskuntatoimi on vastaanottanut 145 000 euron suuruisen hissiavustusanomuksen Asunto Oy Forsellesintie 20, Kauniainen Bostads Ab Forsellesvägen 20, Grankulla -nimiseltä asunto-osakeyhtiöltä. Toimialan kuluvan vuoden budjettiin sisältyy vain 20 000 euron suuruinen määräraha em. avustuksia varten, minkä takia yhdyskuntatoimi on esittänyt, että myönnetään lisämääräraha puuttuvan määrärahan osuuden verran eli 125 000 euroa, edellyttäen, että yhdyskuntavaliokunta päättää myöntää avustuksen ko. yhtiön hissien rakentamiseen. Yhdyskuntavaliokunta päätti kokouksessaan 13.2.2018 (§ 16) päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Kaupunginvaltuuston 17.9.2012 hyväksymän edelleen voimassa olevan asunto-ohjelman 2012-2016 (-2021) mukaan Kauniainen myöntää käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa enintään 10 %:n suuruisen avustuksen hissien rakentamiseen vanhoihin asuinkerrostaloihin. Avustuksen suuruus voi olla enintään 10 % Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) hyväksymistä enimmäiskustannuksista, joihin ARA on myöntänyt 45 % avustuksen.

 

KH:

KV päättää myöntää 125 000 euroa lisämäärärahana käytettäväksi hissiavustukseen (Asunto Oy Forsellesintie 20, Kauniainen Bostads Ab Forsellesvägen 20, Grankulla).

..........

 

Valt. Rehn-Kivi ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL 28 § 1 mom. 3 kohta) ja poistui kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa