Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2018/Pykälä 9

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 9

29.01.2018

 

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian toiminnan ja tehtävien siirron raukeaminen Omnia koulutus Oy:lle

 

427/00.04.01/2014

 

KH 29.01.2018 § 9

Lisätiedot:

hallintopäällikkö Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kaunianen.fi

 

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian toimintojen ja tehtävien siirtämisestä 1.1.2018 Omnia koulutus Oy:lle tehtiin päätökset kaupunginhallituksessa 12.10.2016 ja valtuustossa 7.11.2016. Myös Espoon kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt asian 12.9.2016 ja Kirkkonummen kunnanvaltuusto 10.10.2016. Päätösten edellytyksenä oli mm. että opetus- ja kulttuuriministeriö on siirtänyt kuntayhtymän nykyiset järjestämis- ja ylläpitämisluvat yhtiölle.

 

Kuntayhtymä haki opetus- ja kulttuuriministeriöltä koulutusten järjestämislupien ja kansalaisopiston ylläpitämisluvan muutosta alkusyksystä 2017 ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut 20.12.2017 päivätyllä kirjeellä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnialle, että koulutuksen järjestämisluvan siirtäminen Omnia koulutus Oy:lle on mahdollista toteuttaa arvion mukaan siten, että lupa tulisi voimaan aikaisintaan 1.5.2018 lukien. Ministeriö on perustellut tämän johtuvan vuoden 2018 rahoituksen laskentaan ja toimeenpanoon liittyvistä aikataulusyistä. Ministeriön mukaan luvan voimaantulon ajankohtaa on siirrettävä, koska rahoitusta ei enää tässä vaiheessa vuotta ollut mahdollista myöntää uudelle oikeushenkilölle 1.1.2018 alkaen.

 

Kuntayhtymän johtaja on tehnyt Espoon sivistystoimen johtajalle 5.1.2018 esityksen yhtiöittämisprosessin päättämiseksi. Tämän taustalla on näkemys siitä, ettei ministeriön em. kirje sisällä selkeää sitoumusta rahoituksen saattamisesta ennakoidulle tasolle. Lisäksi ammatillisen koulutuksen reformin täytäntöönpano vuoden 2018 alusta edellyttää kuntayhtymän johdolta paneutumista muutosten rakentavaan hallintaan sekä kuntayhtymän sisällä, että suhteessa sidosryhmiin. Yhtiöittämisprosessin uudelleen aloittamiseen eivät resurssit riitä vaarantamatta reformin toteutusta.

 

Espoon kaupunginhallitus päätti 8.1.2018 todeta, että toiminnan ja tehtävien siirto Omnia koulutus Oy:lle raukeaa, koska opetus- ja kulttuuriministeriö ei tehnyt järjestämis- ja ylläpitämislupien siirtopäätöstä ja tämä oli valtuuston sekä kaupunginhallituksen tekemien päätösten täytäntöönpanoehtona.

 

Espoon kaupunginhallitus päätti myös antaa sivistystoimen johtajan ja kuntayhtymän johtajan yhteistyössä elinkeinojohtajan kanssa tehtäväksi valmistella kokonaisselvityksen Omnia-konsernin tulevasta rakenteesta, vaihtoehdoista yhtiöittämisen mahdolliseksi ratkaisemiseksi, Omnian ja Espoon kaupungin yhteistyön syventämisestä, Omnian kansainvälisen roolin rakentumisesta ja korkeatasoisen, koulutus- ja työelämätarpeita palvelevan koulutus- ja ohjausjärjestelmän varmistamisesta.

 

Kuntayhtymän johtaja on 9.1.2018 kysynyt myös Kirkkonummelta ja Kauniaisilta, palvelisiko kehitystyö myös kahta muuta omistajaa. Kauniainen on vastannut kyselyyn myönteisesti.

 

KJ:

KH

 

-

merkitsee tiedoksi selostetun ja toteaa, että Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian toiminnan ja tehtävien siirto Omnia koulutus Oy:lle raukeaa, koska opetus- ja kulttuuriministeriö ei tehnyt järjestämis- ja ylläpitämislupien siirtopäätöstä 1.1.2018 alkaen ja tämä oli valtuuston sekä kaupunginhallituksen tekemien päätösten täytäntöönpanoehtona

 

-

ilmoittaa Espoon kaupungille, Kirkkonummen kunnalle sekä Omnia kuntayhtymälle, että Kauniainen on valmis osallistumaan kokonaisselvitykseen ja kuntayhtymää koskevaan kehitystyöhön.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa