Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta
Pöytäkirja 14.12.2017/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 57

26.10.2017

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta

§ 70

14.12.2017

 

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2018-2019

 

594/12.00.01/2014

 

SOVV 26.10.2017 § 57

 

Lisätiedot:

opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 050 382 6265

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Kauniaisten suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.

 

Perusopetuslain 23 § määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

Sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen perusopetuksen oppilaiden huoltajille on tehty kysely lukuvuoden työ- ja loma-ajoista syksyllä 2015 (lv 2015-2016 syysloman jälkeen) ja 2016 (lv 2017-2018, valinta kahden vaihtoehdon välillä). Vuoden 2016 kyselyn tulokset esiteltiin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle yksityiskohtaisesti 10.10. 2016 (§ 76) ja 7.11.2016 (§ 87). Syksyllä 2017 ei tehty uutta kyselyä koulujen työ- ja loma-ajoista, koska aikaisemmin tehdyt kyselyt ovat antaneet samankaltaisen tuloksen ja koska huoltajilta ei ole tullut valituksia järjestelystä.

 

Lukuvuoden 2018-2019 työ- ja loma-aikojen suunnitelmaa on valmisteltu yhteistyössä esiopetuksen ja ruotsinkielisen opetustoimen kanssa. Ruotsinkielisissä kouluissa ja esiopetuksessa lukukausi alkaa valmistelun mukaan 15.8.2018 ja syysloma on 18. - 19.10.2018. Ruotsinkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta käsittelee asian kokouksessaan 24.10.2017.

 

Lukuvuoden 2018-2019 koulupäivien lukumäärä on 188. Lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiviksi osuvat itsenäisyyspäivä (to 6.12.2018) ja vapunpäivä (ke 1.5.2019).

 

Esitys suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 2018

maanantai 13.8.2018

-

lauantai 22.12.2018

Syysloma (viikko 42)

maanantai 15.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

sunnuntai 23.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

lauantai 1.6.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Lukion päättävien abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä on to 14.2.2019. Abiturienteilla koulupäiviä on yhteensä 120.

 

Lisäksi esitetään, että peruskouluilla ja lukiolla on yksi lauantaityöpäivä, jonka koulut tarkentavat viimeistään keväällä 2018 tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

 

Esitys esiopetuksen lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 2018

keskiviikko 15.8.2018

-

perjantai 21.12.2018

Syysloma (viikko 42)

torstai 18.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

lauantai 22.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

perjantai 31.5.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti:

 

Esitys suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 2018

maanantai 13.8.2018

-

lauantai 22.12.2018

Syysloma (viikko 42)

maanantai 15.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

sunnuntai 23.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

lauantai 1.6.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Lukion päättävien abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä on to 14.2.2019. Abiturienteilla koulupäiviä on yhteensä 120.

 

Lisäksi esitetään, että peruskouluilla ja lukiolla on yksi lauantaityöpäivä, jonka koulut tarkentavat viimeistään keväällä 2018 tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

 

Esitys esiopetuksen lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 2018

keskiviikko 15.8.2018

-

perjantai 21.12.2018

Syysloma (viikko 42)

torstai 18.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

lauantai 22.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

perjantai 31.5.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

SOVV 14.12.2017 § 70

Kaupungin hallitus käytti otto-oikeutta 20.11.2017 § 248 suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan päätökseen 26.10.2017 § 57 ja ruotsinkielisen opetus- ja varhaiskasvatus valiokunnan päätökseen 24.10.2017 § 54 ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi esiopetuksen, perusopetuksen ja lukioiden työ- ja loma-aikojen yhtenäistämiseksi kunnassa sekä naapurikuntien vastaavien huomioimiseksi.

 

Jotta saataisiin oppilaiden huoltajien ja lukion opiskelijoiden mielipiteet kuuluviksi ja päätöksen teon tueksi, järjestettiin suomenkielisten ja ruotsinkielisten peruskoulujen oppilaiden huoltajille sekä lukioiden opiskelijoille kysely lukuvuoden 2018-2019 työ- ja loma-ajoista. Kysely järjestettiin 28.11. - 7.12.2017. Suomenkieliseen kyselyyn tuli 562 vastausta. (oheismateriaali)

 

Vastaavanlainen kysely järjestettiin myös vuosina 2015 ja 2016.

 

Mäntymäen koulun oppilaiden huoltajista kyselyyn vastasi 248, Kasavuoren koulusta 138 ja lukion opiskelijoista 176 osallistui kyselyyn. Kahden päivän syysloman kannalla on vastaajista yhteensä 115, kolmen päivän syyslomaa kannatti 66 vastaajaa ja viiden päivän syysloman kannalla on 381 vastaajaa.

 

Mäntymäen koulun oppilaiden huoltajat vastasivat syysloman pituuteen seuraavasti:

 

 

kaksi päivää

kolme päivää

viisi päivää

vl 1-2

29 (37 %)

11 (14 %)

38 (49 % vuosiluokasta)

vl 3-4

20 (24 %)

15 (18 %)

48 (58 % vuosiluokasta)

vl 5-6

25 (29 %)

12 (14 %)

50 (57 % vuosiluokasta)

 

Kasavuoren koulun oppilaiden huoltajien vastaukset syysloman pituudesta jakautuivat seuraavasti:

 

 

kaksi päivää

kolme päivää

viisi päivää

vl 7-9

20 (14,5 %)

20 (14,5 %)

98 (71 % vuosiluokasta)

 

Lukion opiskelijoiden vastaukset syyslomasta:

 

 

kaksi päivää

kolme päivää

viisi päivää

lukio

21 (12 %)

8 (4,5 %)

147 (83,5 % vuosiluokasta)

 

58,5 % kaikista vastaajista on sitä mieltä, että Kauniaisten suomenkielisellä ja ruotsinkielisillä kouluilla tulisi olla samat työ- ja loma-ajat.

 

54,1 % vastaajista on sitä mieltä, ettei Kauniaisissa tarvitse olla samat työ- ja loma-ajat Espoon.

 

Espoon opetuslautakunta päätti kokouksessaan 25.10.2017 viiden päivän syyslomasta ja lukuvuosi alkaa 9.8.2018. Helsingissä lukuvuosi 2018-2019 alkaa suomenkielisissä kouluissa 9.8.2018 ja syysloman pituus on viisi päivää, mutta ruotsinkielisissä kouluissa lukuvuosi alkaa 14.8.2018 ja syysloman pituus on kaksi päivää. Vantaan suomenkielisten koulujen lukuvuosi 2018-2019 alkaa 9.8.2018 ja syysloman pituus on viisi päivää. Ruotsinkielisten koulujen lukuvuosi alkaa Vantaalla 14.8.2018 ja syysloman pituus on kaksi päivää.

 

Tehty kysely osoittaa, että valiokunnan aikaisemmin tekemä päätös suomenkielisten koulujen työ- ja loma-ajoista vastaa oppilaiden huoltajien ja lukion opiskelijoiden toiveita. Pääkaupunkiseudun kunnissa on vaihtelevasti yhtenäisiä käytäntöjä työ- ja loma-aikojen suhteen. Espoossa sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset koulut pitävät viisi päiväisen syysloman, kun taas Vantaalla ja Helsingissä päätökset eroavat kieliryhmittäin. Koulujen erilaiset työ- ja loma-ajat eivät ole esteenä kuntien välisessä yhteistyössä, eivätkä ne myöskään estä kunnan sisällä tapahtuvaa yhteistyötä.

 

Kauniaisten ruotsinkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää koulujen työ- ja loma-ajoista tammikuussa.

 

Sivistystoimenjohtaja:

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suomenkielisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion työ- ja loma-ajoista 26.10.2017 tehdyn päätöksen mukaisesti seuraavasti:

 

Suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivät:

 

Syyslukukausi 2018

maanantai 13.8.2018

-

lauantai 22.12.2018

Syysloma (viikko 42)

maanantai 15.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

sunnuntai 23.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

lauantai 1.6.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Lukion päättävien abiturienttien viimeinen varsinainen koulupäivä on to 14.2.2019. Abiturienteilla koulupäiviä on yhteensä 120.

 

Lisäksi esitetään, että peruskouluilla ja lukiolla on yksi lauantaityöpäivä, jonka koulut tarkentavat viimeistään keväällä 2018 tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa.

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

 

Esiopetuksen lukuvuoden 2018-2019 työ- ja lomapäivät:

 

Syyslukukausi 2018

keskiviikko 15.8.2018

-

perjantai 21.12.2018

Syysloma (viikko 42)

torstai 18.10.2018

-

perjantai 19.10.2018

Joululoma

lauantai 22.12.2018

-

sunnuntai 6.1.2019

 

Kevätlukukausi 2019

maanantai 7.1.2019

-

perjantai 31.5.2019

Talviloma (viikko 8)

maanantai 18.2.2019

-

perjantai 22.2.2019

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa