Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2017/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistyslautakunta

§ 14

20.04.2017

 

Kirjaston aukioloajat ja omatoimen käyttöönotto

 

351/12.03.02/2014

 

SIVLK 20.04.2017 § 14

 

 

 

 

 

Lisätiedot:

 

Kirjastonjohtaja Piritta Numminen

 

puh (09) 5056 691, etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

 

 

Kunnan päätösvaltaa käyttää kaupunginvaltuusto (KuntaL 1 §). Kaupunginvaltuusto on siirtänyt päätöksellään toimivaltaa toimielimelle (KH, ltk) tai viranhaltialle. Sivistyslautakunnan toimivaltaan kuuluu tulosalueen hallinnassa olevien toimipaikkojen aukioloajoista päättäminen.

 

Sivistyslautakunnan päätöksen (30.08.2016 § 33) mukaan kirjaston omatoimiset aukioloajat otetaan käyttöön heti kun järjestelmä on asennettu ja testattu.

 

 

Vuoden 2017 alussa voimaan tullut yleisistä kirjastoista annettu laki herätti kysymyksiä sen suhteen ottaako laki kantaa omatoimikirjastojen aukioloaikoihin ja ikärajoihin liittyen. Helsingin selvitettyä asiaa todettiin seuraavaa:

 

 

Vuoden 2017 alussa voimaan tullut yleisistä kirjastoista annettu laki ei sisällä säännöksiä omatoimikirjastoista. Lain 6 §:ssä säädetään yleisen kirjaston tehtävistä. Yleisen kirjaston tehtävänä on:

 

1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin;

 

2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa;

 

3) edistää lukemista ja kirjallisuutta;

 

4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon;

 

5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan;

 

6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.

 

 

Edellä mainitun tehtävän hoitamiseksi yleisellä kirjastolla tulee olla tarkoituksenmukaiset tilat, ajantasainen välineistö sekä riittävä ja osaava henkilöstö.

 

 

Yleisistä kirjastoista annetun lain 10 §:n mukaan yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Säädöksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan yleinen kirjasto tarjoaa aineistonsa, tilansa ja palvelunsa jokaisen käyttöön. Yleinen kirjasto olisi lasten, nuorten, aikuisten, ikääntyneiden ja erityisryhmien käytössä ja käytettävissä. Yleinen kirjasto on lähipalvelu ja sillä on riittävät aukioloajat. Aukioloajoista ja omatoimikirjastoista päättää kunta yleisen kirjaston ylläpitäjänä yleisiä kirjastoja koskevan lain säännösten rajoissa.

 

 

Omatoimikirjastojärjestelmän toteutus on edennyt aikataulun mukaisesti. Kirjaston kaapelointeihin tehdyt muutostyöt sekä kulunvalvonta, tallentava kameravalvonta ja kaiuttimet sekä valojen ohjausjärjestelmä asennettiin loppuvuodesta 2016. Omatoimikirjastojärjestelmän tekniset asennukset viimeistellään kevään aikana. Ilmojen lämmettyä asennetaan pääoven sähkölukko, jonka jälkeen päästään ottamaan käyttöön pääoven ohjausjärjestelmä sekä valaistuksen ja kuulutusten ohjausjärjestelmä. Kevään ja kesän aikana jatketaan kirjastosalin sekä asiakaspalvelualueen valmistelua ja muutostöitä omatoimen käyttöönottoa varten. Lisäksi selvitetään mahdollisten teknisten ongelmien vaikutuksia järjestelmiin ja pohditaan toimintatavat eri tilanteet (sähkökatko, verkkokatko jne.) huomioiden.

 

 

 

Kirjasto on avoinna

 

maanantai - torstai 10-20

 

perjantai 10-17

 

lauantai 10-15

 

sunnuntai suljettu

 

 

 

Aula ja lehtilukusali avataan arkisin klo 8 ja lauantaisin klo 10.

 

 

 

Opintolukusali on asiakkaiden käytössä maanantai - torstai klo 6-24 ja perjantai - sunnuntai klo 6-20.

 

 

 

Pyhäpäiviä edeltävinä arkipäivinä kirjasto on auki klo 10-15 ja pyhäpäivinä kirjasto on suljettu. Pyhäpäivät voivat aiheuttaa muutoksia opintolukusalin aukioloaikoihin.

 

 

Kesäkaudella (19.6.-13.8.) kirjaston aukioloaikoja supistetaan, jotta ne vastaisivat paremmin palvelujen vähäisempää kysyntää kuntalaisten lomaillessa ja jotta voidaan huomioida henkilökunnan lomajärjestelyt.

 

 

 

Kesäkaudella kirjasto on avoinna

 

 

maanantaina ja torstaina 10-19

 

tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina 10-16

 

lauantaina ja sunnuntaina suljettu

 

 

 

Kirjaston aula ja lehtilukusali avataan arkisin klo 9 ja ne sulkeutuvat samaan aikaan kuin kirjastosali. Opintolukusalin aukioloajat eivät muutu.

 

 

 

Pyhäpäiviä edeltävinä arkipäivinä kirjasto on avoinna klo 10-15 ja pyhäpäivinä suljettu. Pyhäpäivät voivat aiheuttaa muutoksia opintolukusalin aukioloaikoihin.

 

 

 

Kirjaston laajennettu aukiolo

 

 

Sivistyslautakunnan päätöksellä (30.08.2016 § 33) omatoimiset aukioloajat otetaan käyttöön esitettyjen aukioloaikojen mukaisesti heti kun järjestelmä on asennettu ja testattu.

 

 

 

Omatoimi Asiakaspalv. Omatoimi

 

MA 8-10 10-20 20-22

 

TI 8-10 10-20 20-22

 

KE 8-10 10-18 18-22

 

TO 8-10 10-18 18-22

 

PE 8-10 10-18 18-22

 

LA 8-10 10-15 15-22

 

SU 8-22

 

 

 

Kirjasto esittää, että omatoimikirjasto eli kirjaston laajennettu aukiolo otetaan käyttöön 2.10.2017 alkaen aiemmin hyväksytyistä aukioloajoista poikkeavilla aukioloajoilla.

 

 

 

Omatoimi Asiakaspalv. Omatoimi

 

MA 8-10 10-20 20-22

 

TI 8-10 10-20 20-22

 

KE 8-10 10-20 20-22

 

TO 8-10 10-20 20-22

 

PE 8-10 10-17 17-20

 

LA 10-15 15-20

 

SU 10-20

 

 

 

Opinto- ja lehtilukusali ovat avoinna samojen aukioloaikojen mukaisesti kirjaston muiden tilojen kanssa. Pyhäpäivät voivat aiheuttaa muutoksia kirjaston aukioloaikoihin.

 

 

Aukioloaikoja voidaan tarkastella uudestaan kun järjestelmät ja rutiinit on todettu toimiviksi. Aiemman päätöksen mukaisesti omatoimikirjaston käyttö rajataan 16 vuotta täyttäneille.

 

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

 

Lautakunta päättää kesäkauden ja loppuvuoden aukioloajoista sekä omatoimen käyttöönotosta ja aukioloajoista esityksen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa