Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.04.2017/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 78

19.04.2017

 

Valtuuston 27.3.2017 päätösten laillisuuden toteaminen

 

KH 19.04.2017 § 78

Lisätiedot:

hallintopäällikkö Camilla Söderström, puh. 050 411 0205

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 56 §:n mukaan valvoa valtuuston päätösten lainmukaisuutta. Kaupunginhallituksen laillisuusvalvonta käsittää sen tutkimisen, ettei valtuuston päätös ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai muuten ole lainvastainen.

 

Mikäli kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai menee valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on päätettävä, että valtuuston päätöstä ei panna täytäntöön sekä saattaa asia valtuustoon viipymättä uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta.

 

1.

Valt. Ant-Wuorisen ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan liikenneympyröiden rakentamista Kauniaisten keskustaan.

 

2.

Valt. Fellmanin ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että kaupungin tulee tarjota laskutuksessaan verkkolaskuvaihtoehtoa.

 

3.

Valt. Bergin ym. allekirjoittamassa aloitteessa ehdotetaan, että Kylpyläntielle on asennettava hidasteita nopeuksien alentamiseksi.

 

Valtuustoaloitteet on saatettu ao. toimialoille valmisteltavaksi.

 

Pöytäkirja on luettavissa kaupungin kotisivuilla (linkki).

 

KJ:

KH toteaa valtuuston 27.3.2017 tekemät päätökset laillisiksi ja merkitsee tiedoksi kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa