Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2017/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginvaltuusto

§ 12

13.03.2017

 

Lisämäärärahaesitys hissiavustushakemuksen johdosta

 

25/10.04.03/2017, 26/02.02.00/2017

 

KV 13.03.2017 § 12

Lisätiedot:

yhdyskuntatoimen johtaja Marianna Harju, puh. 050 304 1234

toimialasihteeri Leena Porvali, puh. 050 382 9233

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Kaupungin hallintosäännön mukaan lautakunta päättää toimialallaan avustusten myöntämisestä ja valvoo niiden käyttöä.

 

Kauniaisissa on useita 1960-70 -luvuilla rakennuttuja kolmikerroksia kerrostaloja, joissa ei ole hissejä. Hissittömyys on etenkin ikääntyville asukkaille liikkumiseste, mikä hankaloittaa liikkumista. Valtuustokauden strategisiin tavoitteisiin sisältyvän tavoitteen mukaan kotona asuvien ikääntyvien asukkaiden esteettömyyden parantamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

 

Yhdyskuntatoimen käyttötalouteen varataan vuosittain kaupungin asunto-ohjelman ohjeistama määräraha mahdollisia hissiavustuksia varten. Valtio myöntää rahoitusta vähintään 3-kerroksisiin rakennuksiin jälkikäteen rakennettaville hisseille enintään 50 % toteutuneista, Asuntorahaston (ARA) hyväksymistä rakennuskustannuksista. Kaupungin asunto-ohjelma antaa mahdollisuuden myöntää hankkeille 10 %:n suuruisen lisäavustuksen. Avustusten myöntämisistä päättää yhdyskuntalautakunta ja avustus on maksatuskelpoinen sen jälkeen kun ko. avustuspäätös on saanut lainvoiman.

 

Avustusten vuosittainen määrärahatarve arvioidaan kunkin tilikauden valmistelunaikaisen tilanteen perusteella. Vuoden 2016 talousarviota laadittaessa oli tiedossa yksi valmisteilla oleva edellytykset täyttävä hissihanke, jolle oli olemassa ARA:n hyväksymä alustava kustannusarvio. Tämän perusteella hissiavustuksiin varattiin 150 000 euroa.

 

Kaupunki on vastaanottanut As Oy Maisterinkulman (Helsingintie 4, 6 ja 8) hissiavustusanomuksen pvm 8.2.2017, jossa haettavan avustuksen yhteissumma on 139 020 euroa. Kyseessä ollut hissihanke valmistui kesällä 2016, kohteen loppukatselmus pidettiin 23.6.2016 ja lisäksi katselmuksessa havaittujen puutteiden tuli olla korjattuna viimeistään 30.9.2016.

 

Hissiavustuksiin on budjetoitu 150 000 euroa vuodelle 2016 tämän hankkeen ollessa tiedossa, mutta määräraha jäi käyttämättä avustusanomuksen saapuessa vasta vuoden 2017 puolella. Vuodelle 2017 on varattu 35 000 euroa perustuen budjetinaikaisen valmistelun mukaiseen tilanteeseen, jolloin ei ollut tiedossa olevia hissihankkeita.

 

Kuluvan vuoden talousarvioon sisältyvä määrärahavaraus ei riitä kattamaan nyt anottua avustusta, joten vuodelta 2016 käyttämättä jäänyt määräraha, 150 000 euroa esitetään näin ollen myönnettäväksi käyttötalouden lisämäärärahana (Yhdyskuntatoimen hallinto, avustukset) vuodelle 2017. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt lisämäärärahan vastaavanlaisissa tapauksissa (v. 2010 ja 2014), joissa edellisen tilikauden aikana valmistuneen ja tiedossa olevan hissirakennushankkeen avustusanomus on vastaanotettu seuraavalla tilikaudella.

 

Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 14.2.2017 (§ 19) ehdolla, että KV myöntää anotun lisämäärärahan, päättänyt myöntää As Oy Maisterinkulmalle 139 020 euron suuruisen hissiavustuksen. KH päätti KJ:n muutetun päätösehdotuksen perusteella esittää vain tähän avustukseen lisämäärärahana tarvittavan määrän hyväksymistä.

 

KH:

KV päättää myöntää 105 000 euron lisämäärärahan yhdyskuntatoimen hallinnon käyttötalouteen.

..........

 

Valtuutetut Pesonen ja Karlsson-Finne ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat paikoiltaan tämän asian käsittelyn ajaksi (Hallintolaki 28 § 1 momentti 3 kohta).

 

Varajäsen Antskog-Karstinen siirtyi valt. Pesosen paikalle tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Asuntorahaston (ARA) tuki on vuoden 2017 alusta tehtyihin päätöksiin 45 % esityslistalla mainitusta poiketen.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa