Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauniaisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauniainenfi.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.12.2016/Pykälä 209

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kaupunginhallitus

§ 209

07.12.2016

 

Eron toteaminen luottamushenkilötehtävästä (Maijala)

 

217/00.00.01/2014

 

KH 07.12.2016 § 209

Lisätiedot:

kaupunginsihteeri Gun Söderlund, puh. 09 5056 238

etunimi.sukunimi@kauniainen.fi

 

Uusi kuntalaki siirsi kuntavaalien ajankohdan lokakuusta 2016 huhtikuuhun 2017 (9.4.2017). Uuden valtuuston toimikausi alkaa kesäkuun 2017 alusta. Vaaliajankohdan muuttumisen vuoksi valtuuston toimikautta on jatkettu 31.5.2017 saakka. Myös valtuuston toimikautta vastaavaksi toimikaudeksi valittujen kunnan muiden toimielinten jäsenten toimikausi jatkuu käytännössä siihen saakka, kunnes heidän tilalleen on valittu uudet luottamushenkilöt kesäkuun 2017 valtuuston kokouksessa (12.6.2017).

 

Kaupungin luottamushenkilöille on lähetetty 1.10.2016 päivätty kirje kuntavaalien ajankohdan muutoksen vaikutuksesta luottamushenkilöiden toimikauteen. Uuden kuntalain (410/2015) 147.3 §:n mukaan kunnan luottamushenkilö voi niin halutessaan erota toimestaan vuoden 2016 lopussa valtuuston toimikauden jatkumisen perusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö. Luottamushenkilön tuli ilmoittaa tästä kaupunginhallitukselle viimeistään 30.11.2016.

 

Rakennuslautakunnan varajäsen Adeline Maijala (Vihr., sit.) on siirtymäsäännöksiin viitaten ilmoittanut eroavansa luottamustehtävästään vuoden 2016 lopussa.

 

Eron toteaa ja vapautuvan luottamustehtävän täyttää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on, eli tässä tapauksessa valtuusto.

 

KH:

KH esittää, että KV toteaa Adeline Maijalan eroavan rakennuslautakunnan varajäsenyydestä vuoden 2016 lopussa ja valitsee uuden varajäsenen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.

 

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa